11.7.2008 14:27
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakangas katsoo, että hallituksen olisi käsiteltävä ruoan arvonlisäveron alennusta ja tuloveron kevennyksiä yhtenä pakettina budjettiriihessä elokuun lopulla.
Rantakangas sanoo keskustan verkkolehdessä Apilassa, että ruoan arvonlisäveron alennusta pitäisi aikaistaa ensi vuoden alkuun. Hallitusohjelmassa on sovittu, että ruoan alv:tä kevennetään lokakuun alussa 2009 17 prosentista 12 prosenttiin.
"Tuloveron kevennykset lisäävät toki kansalaisten ostovoimaa ja työllisyyttä, mutta pienituloisille ja työelämän ulkopuolella oleville ihmisille niistä ei ole kovin suurta hyötyä. Alv-alennus taas näkyy heti kaikkein heikoimmassakin asemassa olevien ihmisen, kuten lapsiperheitten, työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden ruokamenoissa", Rantakangas sanoo kommenttina kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajan Jukka Mäkelän veronäkemyksiin.
Mäkelä vaatii HS:n haastattelussa, että hallitusohjelmassa mainitut 1,1 miljardin euron tuloveronalennukset pitäisi tehdä täysimääräisinä ensi vuoden alussa.
Rantakangas katsoo, että ruoan alv-alennus hillitsisi myös viime aikoina kiristynyttä inflaatiota.
Keväällä myös keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja kansanedustaja Antti Kaikkonen vaativat ruoan arvonlisäveron alennuksen kiirehtimistä.
Kokoomuksen Jukka Mäkelä sanoi HS:n haastattelussa, että hallitusohjelman kirjauksesta on syytä pitää ruoan alv:n alennuksessa kiinni.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi