sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Keskustan kehittämispäällikkö siirsi KMS-rahaa Vanhasen tukiyhdistykselle

7.6.2008 13:19

Pentti Vänskä

Lasse Kontiola.

Lasse Kontiola.

Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola siirsi Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen (KMS) tililtä rahaa muun muassa pääministeri Matti Vanhasen (kesk) tukiyhdistyksen tilille, kertoo Ilta-Sanomat.

Kaikkiaan Kontiola siirsi lehden mukaan 120 000 euroa rahaa kansanedustajaehdokkaille. Summa vastaa yli neljäsosaa siitä rahasta, jonka KMS jakoi kymmenille ehdokkaille.

Vanhasen lisäksi Kontiola siirsi Ilta-Sanomien mukaan rahaa myös Paavo Väyrysen (kesk) ja Paula Lehtomäen (kesk) tukiyhdistyksille.

Aiemmin on tullut ilmi, että Kontiolalla oli käyttöoikeus yhdistyksen vaalitukitiliin.

Kontiola on myöntänyt, että hän on puoluejohdon tietämättä avustanut KMS-yhdistystä pankkitilin avaamisessa ja että hän on suorittanut lisäksi kymmenen maksuliikennetapahtumaa pankissa yhdistyksen puheenjohtajan Pekka Lindin pyynnöstä.

Puoluejohto ei Kontiolan mukaan tiennyt hänen toimistaan.

Vanhanen on aiemmin sanonut, että tieto Kontiolan suhteesta KMS:een oli "epämiellyttävä yllätys", mutta se ei tule vaikuttamaan Kontiolan asemaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.