28.5.2010 17:04
Internetiin avattiin perjantaina toisiaan nokittelevat sivustot keskustaan liittymistä ja puolueesta eroamista varten.
Keskustan varapuheenjohtajaehdokas Annika Saarikko ilmoitti perjantaina avanneensa internetsivut, joilla voi liittyä puolueeseen muutamalla klikkauksella. Idean hän sai verkkoon ilmestyneistä Eroakeskustasta.fi-sivuista.
Molemmat uudet sivustot liittyvät keskustan ympärillä vellovaan valejäsenkohuun.
Eilen kävi ilmi, että keskusta on lähettänyt puolueen jäsenkortteja ihmisille, jotka eivät ole koskaan liittyneet puolueeseen tai tienneet kuuluvansa siihen.
Helsingin Sanomat sai torstaina jäsenkirjeistä useita uutisvinkkejä. Kirjeen saaneiden ihmisten osoitteet ovat todennäköisesti peräisin keskustan piirien jäsenrekistereistä, joita puolue on kokoamassa yhdeksi jäsenrekisteriksi.
"Puolueen toimintatapa on varmasti hämmentänyt monia. Jäsenrekisteri olisi pitänyt siivota jo vuosia sitten, eikä se itse asiassa olisi saanut tähän kuntoon koskaan päästäkään", Saarikko sanoo lähettämässään tiedotteessa.
Hän haluaa rohkaista ihmisiä olemaan ylpeä puoluekannastaan. "Oli se sitten keskustalainen tai mikä muu tahansa."
Yksityishenkilön perustamilla eroamissivuilla ei pääse suoraan eroon jäsenyydestä, vaan sinne on listattu keskustan piiritoimistojen yhteystietoja.
Sivuilla kerrotaan, että tarkoituksena on auttaa puolueen jäseneksi tahtomattaan joutuneita ihmisiä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi