sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kevan Kauppinen pimitti hallitukselta tietoja Nova-tapaamisista

10.7.2009 7:14 | Päivitetty: 10.7.2009 8:40

Markku Kauppinen

Markku Kauppinen

Tampere. Kuntien eläkevakuutuksen irtisanoutunut toimitusjohtaja Markku Kauppinen panttasi eläkelaitoksen hallitukselta viimeiseen asti tietoja tapaamisistaan Nova Groupin johdon kanssa.

Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) kertoi torstaina Helsingin Sanomille, että Kauppinen kiisti vielä sunnuntaina Kevan hallitukselle kestinneensä Novan väkeä eläkelaitoksen edustustiloissa tai ravintoloissa.

Keva julkisti tiistaina listat Kauppisen edustuskuluista ja tapaamisten vieraslistoista. Näistä listoista selvisi, että Kauppinen on useita kertoja tavannut Nova Groupin johtoa. Monessa tapaamisessa oli paikalla myös keskustan edustajia.

Kataja sanoo perjantain Aamulehdessä, että Kauppinen olisi saanut maanantaina potkut, mikäli ei olisi eronnut itse. Kauppinen yritti myös estää Kevan selvityksen edustuskuluista, koska ne eivät hänen mielestään olleet julkisia.

Keva joutui julkistamaan kuitit, koska Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat pyysivät vieraslistoja nähtäväkseen toissa viikolla julkisuuslain perusteella.

Kauppinen erosi tehtävästään maanantaina. Tiistaina selvisi, että hän on vuosina 2006–2008 tavannut useita kertoja Novan johtoa ja maksattanut kuluja Kevalla.

Keva kertoi torstaina myös tehneensä keskusrikospoliisille tutkintapyynnön Kauppisen jäljiltä paljastuneesta kuittisotkusta. Kyse on kulutositteesta, joka liittyy Kevan omistamassa Järsön koulutus- ja kurssikeskuksessa Kirkkonummella 21. helmikuuta 2007 järjestettyyn tapaamiseen.

Tositteessa olleen vieraslistan mukaan tilaisuuteen oli kutsuttu isännän eli Kauppisen lisäksi keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja yhteyspäällikkö Lasse Kontiola, Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo ja liikemies Juha Kajo.

Viime viikolla Kevan hallitukselle paljastui, että Kauppinen oli jälkikäteen tehnyt muutoksia vieraslistaan. Tiistaina 30. kesäkuuta 2009 tositteesta oli viivattu yli Kontiolan ja Merisalon nimet ja tilalle oli lisätty keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro. Kauppinen, Korhonen, Kontiola, Merisalo ja Haaro ovat kytköksissä Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseen, joka jakoi vaalirahaa vuoden 2007 eduskuntavaalien ehdokkaille. Kajo taas suositteli tuettavia ehdokkaita Ruukki Groupille.

Sampsa Katajan mukaan Keva aikoo myös teettää selityksen siitä, vaikuttivatko Kauppisen tiiviit suhteet vaalirahoittaja Nova Groupiin päätöksentekoon Kevan kelkkatehdassijoituksesta Rovaniemelle.

Selvityksen tekee Kevan lakiasiainosasto ja mukana on ulkopuolinen asianajotoimisto. Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja on pyytänyt, että selvitys valmistuisi ensi viikon aikana.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.