8.7.2009 7:33
Markku Kauppinen
Kuntien eläkevakuutus (Keva) julkisti tiistaina oman selvityksensä siitä, miten sen varoja on käytetty Kevan johdon edustustilaisuuksiin, puoluetoimintaan kytkeytyviin seminaareihin ja lehtien kannatusilmoituksiin.
Helsingin Sanomien saamista Kevan sidosryhmätapaamisten edustuskulu- ja vieraskoosteista selviää, että maanantaina eronnut toimitusjohtaja Markku Kauppinen (kesk) on vuosina 2006–2008 isännöinyt viittä tapaamista, joihin on osallistunut vaalirahoittaja Nova Groupin johtoa.
Erityisen kiinnostava on Kirkkonummella Kevan omistamassa Järsön koulutus- ja kurssikeskuksessa 21. helmikuuta 2007 pidetty "kunnallisen eläkejärjestelmän esittely".
Tuolloin oli kulunut kuukausi pääministeri Matti Vanhasen (kesk) isännöimästä Kesärannan tapaamisesta, jossa junailtiin vaalitukea keskustaehdokkaille vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. Siihen osallistuivat Vanhasen ja keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen lisäksi Kauppinen sekä Novan johtajat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki.
Järsön tilaisuuden vieraslista oli lähes sama. Listalla olivat Korhonen ja Merisalo sekä keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola. Kaikki heistä ovat kytköksissä vaalirahoitusyhdistys Kehittyvien maakuntien Suomeen (KMS).
HS pyysi tietoja Kevan edustustilojen käytöstä ja Kauppisen edustuskuluista viime viikon maanantaina.
Kun tietoja koottiin Kevassa, kävi ilmi, että Kauppinen oli tiistaina 30. kesäkuuta 2009 korjannut Järsön-tilaisuuden kuittia. Korjauksen mukaan Kontiola ja Merisalo eivät olleet tilaisuudessa paikalla, mutta keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro sen sijaan oli.
Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) korosti tiistaina, ettei kirjanpidon muuntelu jälkikäteen ole normaali käytäntö.
"Kävimme Kauppisen kanssa vakavan keskustelun. Kerroin, että näin ei voi menetellä missään tapauksessa."
Keskustelu käytiin Katajan mukaan viime viikolla. Hän ei halua arvioida, mikä osuus moitteilla oli toimitusjohtajan eropäätökseen. "Kauppinen teki ratkaisunsa itse."
Kataja on pyytänyt Kevan lakiasiainosastoa selvittämään kuittiasiaa. Kauppinen sanoi STT:lle tiistaina, että kuitin muuttaminen tapahtui epähuomiossa. Kauppisen mukaan hänen sihteerinsä teki korjauksen kuittiin eikä tarkistusluetteloon, kuten olisi pitänyt.
Järsön-tilaisuudessa oli listan mukaan vieraana myös tähän asti tuntematon, pääkaupunkiseudulla toimiva liikemies Juha Kajo. Kevan papereiden mukaan Kauppinen tapasi Kajoa vuosina 2006 –2008 seitsemän kertaa. Tapaamisiin osallistui usein puolenkymmenen hengen seurue. Toisinaan mukana oli ministereitä.
HS:n tietojen mukaan Kajolla on tiiviit suhteet keskustaan ja kokoomukseen. Kajon taustalta löytyy kiinteistöalan yrityksiä, joista osa on päätynyt konkurssiin ja osan tiedoista löytyy maksuhäiriömerkintöjä.
HS tavoitti Kajon tiistaina, mutta hän ei halunnut kommentoida tapaamisia lainkaan.
Kevan edustuskulutiedoista selviää myös, että Kauppinen on kestinnyt useita kertoja Tokmanni-liikemies Kyösti Kakkosta, joka jakoi vaalirahaa KMS:n kautta.
Kevan selvityksen mukaan Kauppinen on käyttänyt kolmea Kevan edustustilaa vuosina 2006 –2008 yhteensä vajaan 64 200 euron edestä.
Samoina vuosina eläkelaitos on mainostanut puoluelehdissä ja satsannut rahoja poliittisiin seminaareihin yhteensä noin 22 700 euroa.
Kevan ex-toimitusjohtaja harkitsee yhä oikeustoimia 8.7.2009
Keva kertoo Kauppisen kuittikorjailun seurauksista huomenna 8.7.2009
Kauppinen saatiin Kevasta ulos erorahalla 8.7.2009
Professori: Media toiminut ansiokkaasti Keva-uutisoinnissa 8.7.2009
Yli-Saunamäki ja Rovaniemen kaupunginjohtaja erimielisiä kelkkatehdasaloitteesta 8.7.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi