sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kidutuksen vastainen komitea moittii jälleen vankiloiden oloja

Oikeusministeriö: Raportin sävy aiempaa närkästyneempi

Julkaistu: 21.1.2009 lehdessä osastolla Politiikka

 Eurooppalainen kidutuksen vastainen komitea otti tiistaina julkaisemassaan raportissa aiempaa tiukemman linjan moniin epäkohtiin Suomessa.

"Sävy on hieman aiempaa närkästyneempi ehkä siksi, että komitea joutuu huomauttamaan samoista asioista jo neljättä kertaa", oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Ulla Mohell toteaa.

Komitea osallistuu myös ajankohtaiseen vankilakeskusteluun kehottamalla aikaistamaan suunniteltuja peruskorjauksia, jotta kaikki vangit voisivat käyttää wc-tiloja ympäri vuorokauden jo huomattavasti aiemmin kuin 2015.

Komitea puuttui niin sanottuihin paljuselleihin jo ensimmäisessä Suomen-raportissaan 1992. Siitä huolimatta vankiloissa oli yhä 508 vessatonta selliä huhtikuussa 2008, jolloin komitea kävi keräämässä tietoja tiistaiseen raporttiinsa.

Raportin mukaan huonoin tilanne on Helsingin vankilan pohjoissiivessä, jossa vankien on käytettävä kello 16.30-7.10 paljuja tarpeidensa tekemiseen sekä vesipulloja juomiseen ja peseytymiseen.

Komitea toistaa myös aiemman moitteensa tutkintavankien säilyttämisestä poliisin tiloissa. Siellä heillä ei ole mahdollisuutta mihinkään virikkeelliseen toimintaan jopa viikkoihin tai kuukausiin.

Raportti sisältää myös useita muita huomautuksia, suosituksia ja selvityspyyntöjä, jotka liittyvät pidätettyjen oikeussuojaan, vankien välisen väkivallan estämiseen ja terveydenhuoltopalveluihin.

Valtion on annettava selvitys myös siitä, onko se vähentänyt psykiatriseen hoitoon määrättyjen potilaiden eristämistä suunnitelmiensa mukaisesti.

Vanhan Vaasan psykiatrisessa sairaalassa on turvauduttu potilaiden eristämiseen jopa liian herkästi. Joka kolmas potilas oli eristyksissä vuoden 2007 aikana, vaikka sen pitäisi komitean mielestä olla äärimmäinen keino.

Komiteaa huoletti myös tapa päättää potilaan pakkohoidosta. Tuomioistuimet luottavat sairaalan lausuntoihin eivätkä yleensä kuule potilasta itseään. Komitea vertaa tuomioistuinten toimintaa kumileimasimeen.

Suomen tulisi myös harkita toisen ulkomaalaisten säilöönottoyksikön perustamista, koska säilöön otettuja joudutaan pitämään tilan puutteen vuoksi myös poliisin tiloissa.

Raportista käy ilmi, että Vantaan vankilan henkilökunta tainnutti etälamauttimella vartijaa kohti hyökänneen psykiatrisen hoidon potilaan viime keväänä.

Tainnutusasetta saisi käyttää vain silloin, kun joku on hengenvaarassa. Tässä tapauksessa niin ei tiettävästi ollut.

Suomen hallituksen on annettava vastauksensa komitean raporttiin puolen vuoden kuluessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.