sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kiistely vanhempainvapaista voidaan taas aloittaa

9.3.2011 20:04

Monimutkaisen vanhempainvapaajärjestelmän uudistamista pohtinut työryhmä tarjoaa puntaroitavaksi kolme erihintaista vanhempainrahamallia.

Viime metreille asti kiistaa aiheuttaneet ehdotukset luovutetaan torstaina sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulalle (kesk).

Lisäksi otetaan kantaa muun muassa lasten kotihoidon tuen kehittämiseen ja osa-aikatyön lisäämiseen.

Työryhmän tavoitteena on ollut erityisesti isien kannustaminen vanhempainvapaiden käyttöön. Suomessa isät jäävät edelleen harvoin vanhempainvapaalle. Esimerkiksi toissavuonna vain alle neljä prosenttia isistä käytti tätä oikeutta, kun varsinaista isäkuukautta ei oteta lukuun.

Työryhmän puheenjohtaja lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula uskoo, että työn pohjalta hallitusneuvotteluissa voidaan linjata, mitä perhevapaille ensi vaalikaudella tehdään.

Aula kertoi keskiviikkona STT:lle, että mitään yhtä tiettyä mallia ei haettukaan, koska konsensuksen löytäminen olisi näin laajassa työryhmässä käytännössä mahdotonta.

Kiistaa on ollut myös mahdollisen lisälaskun maksajasta. Yhteiskunnan osuuden lisäämisestä vanhempainvakuutusjärjestelmän rahoituksessa ei Aulan mukaan löytynyt minkäänlaista yksimielisyyttä jo valtiontalouden tilanteen vuoksi.

"Ei ole realistista ajatella, että verorahoja käytettäisiin valtionosuuden lisäämiseen."

Tällä haavaa Pohjoismaiden pisin isäkiintiö on Islannissa. Siellä sekä isällä että äidillä on omat kolmen kuukauden kiintiöt. Lisäksi yhden kolmen kuukauden jakson vanhemmat voivat jakaa haluamallaan tavalla.

Suomalaista järjestelmää on moitittu monimutkaiseksi ja jäykäksi. Suomessa isäkuukauden saavat puolentoista kuukauden mittaisena vain isät, jotka ovat pitäneet ensin kaksi viikkoa jaettavissa olevasta vanhempainvapaasta.

Muissa Pohjoismaissa vanhempainvapaan voi pitää osa-aikaisenakin. Suomessa se on mahdollista vain silloin, kun molemmat vanhemmat voivat olla yhtä aikaa vähintään kaksi kuukautta osa-aikatyössä ja osittaisella vanhempainvapaalla.

Pohjoismaiden rahoitusmallit poikkeavat toisistaan. Suomessa vanhempainpäivärahat maksetaan saman työtulovakuutuksen kautta, mistä myös sairauspäivärahat tulevat.

Ansiosidonnaiset etuudet rahoitetaan työnantajien ja vakuutettujen vakuutusmaksuilla ja vähimmäisetuudet pääosin valtion varoista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.