perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kiviniemi: Kuntien kanssa sovittuja uusia velvoitteita on siirrettävä

Ministeri vaatii kunnille nykyistä isompaa siivua yritysveroista

Julkaistu: 27.1.2009 lehdessä osastolla Politiikka

Mari Kiviniemi

Mari Kiviniemi

 Kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) esittää taantuman keskellä mittavaa toimenpidepakettia kuntien taloustilanteen helpottamiseksi.

Hän esittää harkittavaksi kuntien yhteisövero-osuuden määräaikaista korottamista nykytilanteessa, jossa kuntien yhteisöverotuotot laskevat.

Korotus olisi satoja miljoonia euroja, mutta se ei vaikuttaisi valtiontalouden kehyksiin.

"Yhteisöveron kuntaosuuden kahden kolmen vuoden hallittua korottamista tulisi harkita vakavasti", Kiviniemi sanoo.

Kuntien osuus veron tuotosta on nyt 22,03 prosenttia. Se tuottaa kunnille hyvinä aikoina noin 1,5 miljardia euroa, mutta nyt lasku on romahdusmaista.

"Tarvitaan tarkoin kohdennettu paketti kuntatalouden vahvistamiseksi."

Valtionosuusuudistuksen toteuttaminen tarvitsee Kiviniemen mukaan lisärahaa "joitakin kymmeniä miljoonia, tai jopa sata miljoonaa", jotta saataisiin aito uudistus vaarantamatta kuntien edellytyksiä palvelujen rahoittamiseen.

Laskelmat tarkentuvat ennen kehysriihtä valtionosuuksia käsittelevässä ryhmässä.

Vuoden 2010 uudistuksessa on kyse yli seitsemän miljardin euron valtionosuusrahoituksesta. Uudistusta toteutetaan poikkeuksellisessa tilanteessa. Kiviniemen mukaan on perusteltua, että valtion rahoitusta lisätään.

Kovien aikojen keskellä valtiovarainministeriö on jatkanut kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistamistyöryhmän toimeksiantojen määräaikaa.

Kiviniemi on puhunut paketistaan pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kanssa. Pääministeri oli ymmärtänyt tarpeen, mutta päivitellyt lisämenoja. Kiviniemi ei ole vielä keskustellut valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) kanssa. Hän on ajoittanut julkitulonsa juuri ennen hallituksen ohjelmatarkistuksia.

Lukuja esitellessään Kiviniemi ei hymyile työhuoneessaan Valtioneuvoston linnassa.

Kuntatalouden menoista noin 60 prosenttia on palkkamenoja. Siksi Kiviniemi kehottaa palkkamalttiin, kun kuntien verotulot kattavat ensi vuonna palkkausmenoista noin 92 prosenttia.

Eikä tässä kaikki. Kiviniemi esittää, että valtio pidättäytyisi kaikista uusista velvoitteista kunnille. Näin siitä huolimatta, että niihin annetaan ensi vuodesta lähtien 50 prosentin valtionosuus.

"En esitä leikkauksia vaan järkevien velvoitteiden siirtämistä."

Jo sovittuja kuntien uusia velvoitteita on pelkästään sosiaali- ja terveysministeriöltä tulossa noin 80 miljoonan euron edestä, josta puolet kuntien kontolla. Nämä velvoitteet Kiviniemi jäädyttäisi toistaiseksi.

Kyse on kymmenistä hallitusohjelmassa olevista pienistä hankkeista, kuten perhesuhdeväkivallan ehkäisyyn aiottu kuuden miljoonan potti.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen vaati tässä lehdessä maanantaina kuntien pelastuspakettia.

Hän pitää Kiviniemen ajatuksia "mielenkiintoisina ja kannatettavina".

"Rahaa tarvitaan akuutisti. Yhteisövero on suhdanneherkkä, mutta se kannustaa tukemaan yrityselämää", hän sanoi.

Valtionosuusjärjestelmän kautta päästään hänen mukaansa helpottamaan heikoimpien kuntien ahdinkoa. "Mielenkiintoinen paketti."

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Jussi Mustonen sanoi, että yritysten kannalta kuntien ja valtion sisäinen nollasummapeli yhteisövero-osuuksilla on poliittinen kysymys. Mustosen mukaan yrityksille oleellista olisi koko verokannan laskeminen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.