perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kokoomus: Venäjä ei ole suurvalta

17.8.2010 11:55

Timo Jaakonaho / lehtikuva

Ulkoministeri Alexander Stubb (vas.), puolustusministeri Jyri Häkämies ja puheenjohtaja Jyrki Katainen Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa heinäkuussa.

Ulkoministeri Alexander Stubb (vas.), puolustusministeri Jyri Häkämies ja puheenjohtaja Jyrki Katainen Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa heinäkuussa.

Rauma. Kokoomuksen ulkopoliittinen kärkikolmikko lyttää yksiselitteisesti Venäjän pyristelyt nousta jälleen todelliseksi suurvallaksi. Puolueen puheenjohtajan ja valtiovarainministerin Jyrki Kataisen, ulkoministeri Alexander Stubbin ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen linja on se, että Venäjä pyrkii puhumaan maailmanpolitiikassa suuremmalla suulla kuin mihin sen rahkeet riittävät.

"Venäjän puheita kuunnellessa on vaikeata uskoa, että sen talous on vain Hollannin kokoinen", Katainen sanoi.

Kataisen mielestä Venäjä on muuttanut viime vuosina käytöstään jyrkemmäksi ja Suomen on sopeuduttava siihen. Katainen kuitenkin korosti, ettei Suomen pidä antaa sille periksi Suomelle tärkeissä asioissa.

Häkämiehen mielestä Venäjän suuremman roolin tavoittelu näkyy siinä, että se pyrkii kasvattamaan puolustusmenojaan samalla kun esimerkiksi Yhdysvallat ja EU:n suurmaat pyrkivät niitä vähentämään.

"Yhdysvallat, Ranska ja Saksa ovat julistaneet tavoitteekseen supistaa puolustusmenojaan viidessä vuodessa 15 prosentilla, mutta Venäjä on ilmoittanut tavoitteekseen kasvattaa menojaan 20 prosentilla ensi vuonna", Häkämies sanoi.

Häkämies sanoi myös, että Venäjä tekee näin suurvalta-asemansa pönkittämiseksi.

Stubb puolestaan sanoi, että "Venäjän kanssa on oltava tarkkana". Hän yhtyi Kataisen näkemykseen siitä, että Venäjä haluaa nähdä itsensä todellisuutta merkittävämpänä maailmanpoliittisena pelaajana.

"Venäjä todellakin haluaa nähdä itsensä suurvaltana, mutta taloudellisesti se ei ole sitä. Vain 3 prosenttia maailmantaloudesta tulee Venäjältä", Stubb sanoi.

Hän kuitenkin korosti, että Suomen näkökulmasta Venäjä on äärimmäisen tärkeä. Hänen mielestään Suomen kannalta onkin tärkeää edistää ihmisten ja tuotteiden vapaata liikkuvuutta Venäjän ja EU:n välillä. Stubbinkaan mielestä Suomessa ei pitäisi liian helposti kavahtaa Venäjän kanssa käytävää, välillä kovaakin keskustelua.

"Tulemme näkemään perhekiistoja tulevaisuudessa aiempaa enemmän, välillämme on ollut puutulleja ja maakiistaa, mutta ei niitä pidä pelätä Asioista on voitava keskustella Venäjän kanssa", Stubb sanoi.

Katainen ja Stubb pitivät tärkeänä sitä, että EU lisää rooliaan kansainvälisenä toimijana. EU:n on heidän mielestään hoidettava suhteitaan esimerkiksi Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Intiaan ja Venäjään aiempaa yhtenäisempänä ryhmänä. Tämä olisi heidän mielestään Suomen etujen mukaista, sillä nykyisin huomio kiinnittyy liiaksi EU:n suurvaltoihin.

Katainen, Stubb ja Häkämies esittelivät näkemyksiään kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksen toisena päivänä Raumalla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.