perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kokoomus nyt vasta kolmanneksi suurin puolue

16.12.2007 0:01

Keskusta ja Sdp jakavat paalupaikan Suomen suurimpana puolueena. Suomen Gallupin Helsingin Sanomien toimeksiannosta tekemän tutkimuksen mukaan molempien puolueiden kannatus on tällä hetkellä 22,3 prosenttia.

Kokoomus, jonka kannatus vielä syyskuussa oli muiden yläpuolella, on pudonnut kolmanneksi suurimmaksi. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, kokoomusta kannattaisi 21,5 prosenttia suomalaisista.

Kaikkien kolmen suuren puolueen kannatusluvut mahtuvat kuitenkin virhemarginaalin sisään. Se on kaksi prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Haastattelukierros alkoi 20. marraskuuta eli seuraavana päivänä Tehyn työtaistelu-uhan purkautumisen jälkeen.

Kokoomuksen kannatuksen laskun syy voi osaksi olla Tehy-kiistassa, koska kokoomus oli kuuluisan tasa-arvoerän isä ja arkkitehti. Syksyn suurin poliittinen väittely käytiin hoitajien palkankorotuksista ja hallituksen lupauksista.

Syksyn aikana tehdyissä kyselyissä kansalaiset purkivat kiukkuaan ennen kaikkea kokoomukseen. Puolueen kannatus on nyt laskenut ensimmäisen kerran viime kevään eduskuntavaalien kannatuksen alle. Keväällä kokoomusta äänesti 22,3 prosenttia suomalaisista.

Keskustan kannatus on myös eduskuntavaaleista laskenut, mutta vain vähän. Vihreidenkään kannatusta hallitusvastuu ei ole syönyt, päinvastoin – sillä on ainoana hallituspuolueena tällä hetkellä suurempi kannatus kuin vaaleissa.

Sdp:n kannatus on tasaisen hitaassa kasvussa. Puolue otti kaikki mahdolliset irtopisteet Tehy-jupakasta, kun kerran sellainen joululahja, oppositiolle tarjottiin. Muiden oppositiopuolueiden kannatuksissa ei ole syyskuun jälkeen tapahtunut mainittavia eroja.

Puoluekannastaan epävarmojen osuus on kasvanut syyskuusta. Tuoreimmassa kyselyssä jo 31 prosenttia ei osannut sanoa mitä puoluetta äänestäisivät.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.