30.5.2011 11:15
Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman jakaa perussuomalaisten kanssa suhtautumisen rasismin kitkemiseen.
Kokoomusnuoret kritisoi rasismista ja positiivisesta syrjinnästä viime päivinä käytyä keskustelua.
Kokoomusnuorten puheenjohtajan Wille Rydmanin mukaan on hämmästyttävää, että valtaosa poliitikoista vaatii rasismin kitkemistä, mutta ei halua tuomita enemmistöön kuuluvien ihmisten syrjintää esimerkiksi työpaikkarekrytoinnissa.
Väittely rasismista ja positiivisesta syrjinnästä on vellonut voimakkaana sen jälkeen, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuomitsi molemmat julkilausumassaan viime viikolla.
Perussuomalaisia on arvosteltu useilta tahoilta huomauttamalla, että heikommassa asemassa olevien tukeminen on yksi hyvinvointiyhteiskunnan perusperiaatteista.
Myös monet HS:n haastattelemat oikeusoppineet ovat katsoneet, että positiivisen syrjinnän lopettaminen olisi vastoin perustuslakia.
Kokoomusnuorten näkemys kiistassa tulee lähelle perussuomalaisten kantoja.
Rydmanin mukaan rasismin kitkeminen ei ole uskottavaa niin kauan vähemmistöjen asemaa parannetaan esimerkiksi naisia suosivilla sukupuolikiintiöillä tai maahanmuuttajia koskevilla rekrytointisuosituksilla.
"Jos Suomesta todella halutaan tasa-arvoinen yhteiskunta, ei rekrytointitilanteissa esimerkiksi sukupuolella tai etnisellä taustalla tulisi olla mitään merkitystä. Ainoastaan pätevyyden tulisi ratkaista", Rydman linjaa.
Rydman huomauttaa, että positiivista syrjintää eivät sen sijaan ole esimerkiksi vammaisten sosiaalituet. "On tietysti olemassa henkilöitä, jotka eivät tule toimeen ilman tukia – tämä on kuitenkin sosiaalipoliittinen eikä tasa-arvoon liittyvä kysymys."
Rydmanin mielestä positiivisen syrjinnän varjolla Suomeen ollaan rakentamassa "orwellilaista yhteiskuntaa, jossa vallitsee tasa-arvo, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".
"Tiettyjen ryhmien suosimisella ja kiintiöillä Suomeen on luotu rakenteellista eriarvoisuutta, joka lisää jännitteitä eri ryhmien välille", Rydman väittää.
Kokoomusnuoret käsitteli rasismia ja positiivista syrjintää liittohallituksen kokouksessa viikonloppuna. Rydmanin mukaan kokous oli näkemyksissään yksimielinen.
Keskustanuoret: Kokoomuksen syrjintäkannat ovat sumutusta 31.5.2011
Katainen: Rydmanin syrjintänäkemykset hänen omiaan 30.5.2011
Kokoomusedustajat tyrmäävät nuorisojärjestön syrjintänäkemykset 30.5.2011
Hallitus aikoo kitkeä rasismia 29.5.2011
Presidentti Halonen vaatii hallitukselta rasismin vastustamista 28.5.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi