sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kommentti: HS:n toimittaja ei ole esteellinen Keva-uutisoinnissa

5.7.2009 15:51

Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Markku Kauppinen toimitti sunnuntaina tiedotusvälineille "vastineen", jossa hän selittää rooliaan vaalirahoitusskandaalissa.

Kauppinen paheksuu median toimintaa ja toivoo, että myös toimittajien "kytkökset tai ainakin moraaliset esteellisyydet olisivat lukijoiden tiedossa". Kauppisen vaatimus on oikeutettu: media on merkittävä vallankäyttäjä ja myös viestimien pitää toimia läpinäkyvästi ja kriittisen tarkastelun kestävästi.

Kauppinen nostaa erikseen esille Helsingin Sanomien toimittajan Tuomo Pietiläisen ja kertoo Pietiläisen isän hakeneen Kevan toimitusjohtajuutta samaan aikaan edeltäjänsä kanssa.

Kauppinen on oikeassa. Pietiläisen isä, eri eläkealan asiantuntijatehtävissä aikanaan työskennellyt Seppo Pietiläinen, haki 1980-luvun alussa Kevan edeltäjän Kunnallisen eläkelaitoksen toimitusjohtajan paikkaa. Pietiläinen ei tullut valituksi vaan paikan sai Simo Lämsä.

On lähinnä absurdia ajatella, että isän työpaikkahaku neljännesvuosisata sitten, aiheuttaisi esteellisyysongelman, eikä Tuomo Pietiläinen voisi kirjoittaa 25 vuotta myöhemmin Kevasta.

Pietiläinen on kirjoittanut Kevasta, koska hän seuraa HS:n taloustoimituksessa finanssisektoria eli pankkeja ja vakuutusyhtiöitä. Sen lisäksi Pietiläinen on maan parhaita tutkivia journalisteja ja ollut mukana monen väärinkäytöksen paljastamisessa.

Pietiläisen osaaminen tutkivan journalismin saralla on ollut suureksi hyödyksi, kun HS on kaivanut viime viikkoina tietoa Kevan ja Nova Groupin liikesuhteista ja Kauppisen roolista keskustan vaalirahoitusjupakassa.

Pietiläinen ei ole siis ollut henkilökohtaisella ristiretkellä Kevaa vastaan, kuten Kauppinen tuntuu ajattelevan.

HS:n journalistinen johto on seurannut viime viikot tarkasti Keva- ja vaalirahauutisoinnin prosesseja. Myös Pietiläisen isän työhistoria on esimiesten tiedossa, eikä aiheuta jääviysongelmaa.

Kauppinen mainitsee tiedotteessaan, että julkisuuteen on tuotu myös hänen sukulaisuussuhteensa. Eräissä lehdissä kerrottiin, että Kauppinen ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ovat pikkuserkkuja.

Helsingin Sanomat ei "uutisoinut" tätä sukulaisuussuhdetta, koska sen ei katsottu olevan relevantti Kauppisen toimien kannalta.


Kirjoittaja on HS.n politiikantoimituksen esimies.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.