torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Konsultit uhkaavat lakolla

24.10.2007 11:24 | Päivitetty: 24.10.2007 14:48

Suunnittelu- ja konsulttitoimistoja uhkaa lakko. Akavalainen ylempiä toimihenkilöitä edustava YTN jätti lakkouhkauksen valtakunnansovittelija Juhani Saloniukselle keskiviikkona.

Lakko alkaisi tiistaina 13. marraskuuta. Ensi vaiheessaan se koskisi alan 27:ää suurinta yritysryhmää eli yli sataa yritystä.

Ennen lakkoa YTN aikoo vauhdittaa neuvotteluja ulosmarssilla samoista yrityksistä perjantaina 9. marraskuuta.

Lakko laajenisi kaikkiin suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liiton Skolin jäsenyrityksiin tiistaina 27. marraskuuta.

Lakkoon menisivät myös rakennusinsinöörien ja arkkitehtien Rian ne jäsenet, jotka työskentelevät ylempinä toimihenkilöinä.

Ylityö- ja lisätyökielto alkoi alalla keskiviikkona.

Neuvottelut YTN:n ja Skolin välillä kaatuivat riitaan palkankorotuksista ja matkustusajan korvauksesta. Kiistaan haettiin ratkaisua myös sovintolautakunnasta, mutta turhaan.

YTN:n mukaan suunnittelu- ja konsulttialan ylemmät toimihenkilöt ovat jääneet kahdeksan prosenttia jälkeen teollisuuden vastaavissa tehtävissä olevien palkoista. Tämän eron YTN haluaisi kuroa umpeen 2-3 vuoden palkkaohjelmalla, joka tulisi teollisuuden yleisen palkankorotuslinjan päälle.

Lisäksi YTN haluaa jäsenilleen täyden kompensaation vapaa-aikana tehtävistä työmatkoista.

Suunnittelualalla työskentelee noin 9 000 ylempää toimihenkilöä.

STTK:laiseen Toimihenkilöunioniin kuuluville suunnittelu-, insinööri- ja konsulttitoimistojen toimihenkilöille sovittiin uusi työehtosopimus viikonvaihteessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.