2.6.2008 7:30 | Päivitetty: 2.6.2008 11:25
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen (vas.) on kuvannut osuuttaan KMS:ssä vähäiseksi. Jorma Kosusen mukaan Jarmo Korhonen oli aktiivisesti mukana perustamassa KMS:ää.
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kiistää jyrkästi väitteen, että hän olisi ollut mukana perustamassa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistystä (KMS).
"Olen 100-prosenttisen varma, etten ole osallistunut (yhdistyksen perustamis)kokoukseen", Korhonen sanoi Helsingin Sanomille maanantaina.
STT:lle Korhonen lisäsi, ettei myöskään ole ollut mukana yhdistyksen toiminnassa tai osallistunut sen kokouksiin.
Korhosen ja KMS:n varapuheenjohtajan Jorma Kosunen kertomukset yhdistyksen perustamisesta menevät täysin ristiin. Kosunen toisti Helsingin Sanomille maanantaina, että asiat ovat tapahtuneet juuri niin kuin hän on aiemmin kertonut.
Eversti evp Kosunen kertoi sunnuntaina, että vaalirahoituskohun keskiössä oleva yhdistys perustettiin keskustan puoluetoimistossa Jarmo Korhosen työhuoneessa. Kokous pidettiin joulun alla 2006.
Kosusen mukaan Korhonen myöhästyi kokouksesta tunnin. Kokous aloitettiin hänen kertomansa mukaan, kun puolusihteeri saapui paikalle.
Korhonen oli Kosusen mukaan läsnä, kun KMS:n perustamisasiakirja allekirjoitettiin.
Kosunen kummastelee sitä, että Jarmo Korhonen kiistää osallisuutensa tapahtumiin. Kosunen kokee, että hänet kertomansa yritetään nyt kyseenalaistaa.
"On se kumma, että kun mies kertoo totuuden niin hänestä aletaan tehdä arkkikonnaa", Kosunen sanoi HS:lle maanantaina.
HS.fi julkaisi Kosusen haastatteluäänitteen, jossa hän kertoo tapahtumien kulusta.
Kosusen mukaan perustamistilaisuudessa olivat läsnä myös Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki ja keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola.
Kosusen mukaan perustamistilaisuudessa kävi selväksi, että yhdistys jakaa tukiyhdistysten kautta rahaa eduskuntavaaliehdokkaille. KMS jakoi vaalitukea yhteensä yli 400 000 euroa.
Valtaosa tuesta meni keskustan ja kokoomuksen ehdokkaille.
KMS:n hallitus ei Kosusen mukaan ole kokoontunut kertaakaan, joten hän ei tiedä, millä tavalla yhdistys on jakanut rahaa ehdokkaille.
Vanhanen uskoo Korhos-kohinan laantuvan 3.6.2008
Puoluesihteeri Korhonen: Kokous pidettiin, mutta en ollut paikalla 2.6.2008
KMS:n Kosunen: Yhdistys perustettiin keskustan toimistossa 2.6.2008
TIETOKULMAMikä on KMS? 1.6.2008
Vaalirahoituskohu heikentänyt hieman kentän luottamusta Korhoseen 1.6.2008
Vanhanen toivoo Kehittyvien maakuntien Suomen selittävän itse yhdistyksen taustat 2.6.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi