sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Krp selvittää sekä Vanhasen että Ylen menettelyn

29.9.2009 11:18 | Päivitetty: 29.9.2009 13:28

Keskusrikospoliisi selvittää sekä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) talonrakennusurakan että Yleisradion menettelyn urakan uutisoinnissa.

Keskusrikospoliisin apulaispäällikön Tero Kuremaan mukaan ensin selvitetään, onko syytä epäillä lahjusrikosta tai rikkomusta Vanhasten talon rakentamisessa.

Krp on kiinnostunut muun muassa siitä, maksoiko Nuorisosäätiölle urakoinut rakennusliike Vanhasen talon materiaaleja.

Jos on todennäköisiä syitä epäillä rikosta, Krp aloittaa esitutkinnan luultavimmin lahjoman antamisesta tai vastaanottamisesta elinkeinotoiminnassa.

Lisäksi selvitykseen tulee se, onko Yleisradion ohjelmassa tehty perätön ilmianto epäillystä lahjusrikoksesta.

”Ohjelmassa esitettiin sen verran kovia väitteitä, että päätin käynnistää asiassa selvityksen tänään aamulla”, Kurenmaa sanoo.

Kurenmaa vakuuttaa, että Matti Vanhanen tai kukaan hänen esikunnastaan ei ole ollut yhteydessä Keskusrikospoliisiin.

”Tein päätöksen tänään aamulla itsenäisesti”, Kurenmaa sanoo.

Epäilty lahjoman antaminen tai vastaanottaminen on tapahtunut yli kymmenen vuotta sitten, joten poliisin tutkinta saattaa loppua vanhentumissääntöjenkin vuoksi.

Poliisi selvittää vain asian oikeudellista puolta, mutta ei ota kantaa mahdollisiin moraalisiin tai eettisiin rikkomuksiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.