torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Kunnat peräävät sähköisen äänestyksen kuluja ministeriöltä

12.12.2008 22:34

Sähköisestä äänestämisestä koituneet kustannukset ovat synnyttäneet epätietoisuutta kokeiluun osallistuneissa kunnissa: Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä.

Kunnilla ei ole käsitystä, aikooko oikeusministeriö osallistua syntyneisiin kuluihin – puhumattakaan mahdollisten uusintavaalien menoista.

Karkkilan kaupunginjohtajan Minna Karhusen mukaan kirjallisia sopimuksia kulujen jaosta ei koskaan tehty, vaan asioista sovittiin suullisesti.

"Olemme joutuneet hankkimaan kaikki äänestykseen tarvittavat laitteet. Niiden asennus, koulutukset, kaluston kuljetus ja kaksinkertainen miehitys kahden äänestystavan vuoksi ovat aiheuttaneet meille ylimääräistä työtä ja kustannuksia", Karhunen sanoo.

Kunnat jättivät elokuussa yhteisen kirjelmän oikeusministeriölle sähköisen äänestyksen lisäkustannusten korvaamisesta. Vastausta ei ole saatu.

Karhusen mielestä oikeusministeriön pitäisi korvata kokeilukustannukset kokonaan. "Toistaiseksi he ovat vain sanoneet maksavansa osan, mutta mitään lopullista kantaa ei ole tullut", Karhunen sanoo.

Oikeusministeriöstä kerrotaan Helsingin Sanomille, että asiaan palataan heti, kun tarkat kulut ovat selvillä. Se tapahtuu todennäköisesti ensi vuoden puolella.

Alun perin sähköistä äänestystä oli tarkoitus kokeilla eduskuntavaaleissa, jolloin kulut olisi kuitannut valtio. Kuntavaalien kustannuksista vastaa kuitenkin kunta.

Karkkilan kaupungin hallintopäällikön Antti Luukkasen alustavan laskelman mukaan sähköisen äänestyksen aiheuttamat lisäkulut Karkkilassa ovat 20 000–25 000 euroa.

Kauniaisissa lisäkuluiksi arvioidaan noin 10 000 euroa ja Vihdissä lähelle 30 000 euroa. Kauniaisten ja Vihdin summiin ei ole laskettu mukaan äänestyslaitteistoja.

Oikeusministeriöstä ei haluta vielä kommentoida mahdollisia uusintavaaleja ennen oikeuden päätöstä. Kunnat ovat toistaiseksi keskustelleet asiasta "kahvipöytätasolla".

"Maalaisjärki sanoo, että se, joka on kulut aiheuttanut, myös kustantaa ne", Vihdin kunnan hallintojohtaja Aira Elolampi sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.