sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Kunnille ei luvassa lisää valtionosuuksia kehysriihessä

24.3.2009 3:50 | Päivitetty: 24.3.2009 9:00

Hallituksen tämänpäiväisen kehysriihen yksi tärkeimpiä asioita on kuntien talouskurjuuden helpottaminen. Kuntaliitto on toivonut valtionosuuksiin noin sataa lisämiljoonaa tälle vuodelle, ja 250:tä miljoonaa ensi vuodelle.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan hallitus ei kuitenkaan tänään päätä lisärahan antamisesta, vaikka aikaisemmin esillä onkin ollut 100–200 miljoonan lisääminen valtionosuuksiin taantuman takia.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) kertoi tänään Ylen Aamu-tv:ssä, että hallitus aikoo nostaa kuntien valtionosuuksia.

Pekkarinen ei kertonut korotuksien suuruutta, mutta totesi, että valtion ja kuntien on jaettava taloudellista taakkaa nykyisessä hankalassa tilanteessa.

Hallitus sitoo valtionosuuksien kasvattamisen kuntien tulevaan palkkasopimukseen. Näin valtionosuuksista voidaan päättää aikaisintaan ensi syksynä, jolloin kuntien uudesta palkkaratkaisusta neuvotellaan. Jotta lisärahaa tulisi, palkankorotusten pitää olla hillittyjä.

Kunnille annettavan yritysten yhteisövero-osuuden nostamisesta hallitus sen sijaan päättää tänään. Kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) esittää osuuden nostamista kymmenellä prosenttiyksiköllä 32 prosenttiin takautuvasti tämän vuoden alusta. Korotus olisi väliaikainen ja voimassa kaksi vuotta. Toinen asia on, mitä hallitus lopulta päättää.

Verohallinto maksaa kuntien yhteisövero-osuuden niiden tileille aina kuun 28. päivänä. Loput verosta jää valtiolle.

Taantuman takia kuntien saama yhteisöverotuotto alkoi pienentyä jo marraskuussa, ja joulukuussa verotuotto pieneni jo rajusti.

Tänä vuonna kuntien saaman yhteisöveron on arvioitu vähenevän 950 miljoonaan viime vuoden 1,5 miljardista. Kymmenen prosenttiyksikön yhteisövero-osuuden nosto paikkaisi pudotuksen lähes kokonaan.

"Osuuden nosto pienentää romahdusta yhteisöverosta riippuvaisissa kunnissa. Juuri yhteisöveron tuotto tippui kunnissa ensimmäisenä", kuvailee Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Lisäksi hallitus nostaa kuntien perimien kiinteistöverojen rajoja. Keskusta haluaa nostaa sekä ala- että ylärajaa, kokoomus ja Rkp vain ylärajaa. Kiista ratkaistaan tänään. Kuntaliitto haluisi myös jäteveron tuoton kunnille. Tätä ei kuitenkaan ole luvassa.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajan Jaakko Kianderin mukaan yhteisö- ja kiinteistöverojen nostot eivät riitä paikkaamaan kuntataloutta:

"Tässä akuutissa kriisissä tehokkainta olisi lisätä valtionapuja kunnille voimakkaasti."

Sen sijaan Pasi Holm Pellervon taloudellista tutkimuslaitoksesta on sitä mieltä, ettei valtion tarvitse kantaa kaikkia kuntien riskejä.

Muutoin riihessä on luvassa pelkkää niukkuutta. Elvytyspakettien ja taantuman jäljiltä valtion kirstu alkaa olla tyhjillään, joten luvassa on ankarat budjettikehykset. Rönsyilyn sijaan vain pakolliset menot hoidetaan.

Valtiontalouden alijäämää lisää hallituksen aikaisempi päätös poistaa työnantajien Kela-maksu. Tilalle etsitäänkin uusia tulolähteitä. Aikaisemmin valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) on sanonut, että maksuaukon paikkaamiseksi yritysten ympäristö- ja energiaveroja nostetaan. Näistä odotetaan tänään päätöksiä.

Mahdollisesti käsittelyyn tulee myös polttoaineveron nostaminen. Lisäksi hallitus päättää viinaveron korottamisesta.

Sen sijaan voimayhtiöitä koskevasta windfall-verosta ei ole luvassa päätöksiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.