13.10.2010 13:21
Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden mielenilmauksessa eduskuntatalolla ei ministereitä näkynyt. Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki (kesk.) vastaanotti opiskelijoiden ojentaman taideteoksen ja jäi juttelemaan opiskelijoiden kanssa.
Kuvataidekasvatuksen opiskelijat jakoivat tänään keskiviikkona puolilta päivin taidelahjoja kansanedustajille eduskuntatalon portailla. Maalauksilla ja muilla taidelahjoilla Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijat halusivat ilmaista huolensa taide- ja taitoaineiden opetuksesta.
"Olemme hyvin kriittisiä peruskoulun tuntijakouudistusta kohtaan. Jos se toteutuu esitetyssä muodossaan, se vaikeuttaisi opintoja ja myös meidän työllistymistämme. Nykyisiä opetussuunnitelmia ei voitaisi noudattaa", sanoi Iida Kauppinen Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta.
Myös hallituspuolueet ovat olleet erimielisiä peruskoulun tuntijakoesityksestä, jonka opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on valmistellut.
Ministereitä ei puoliltapäivin eduskuntatalon portailla näkynyt, mutta ainakin kansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vastaanotti opiskelijoiden ojentaman taideteoksen ja jäi juttelemaan opiskelijoiden kanssa.
Opiskelijat muistuttivat maalausten mukana jaetussa saatekirjeessään, että hallitus on hallitusohjelmassa sitoutunut vahvistamaan taito- ja taideaineita.
"Todellisuudessa nyt käsittelyssä olevan tuntijakouudistus heikentäisi toteutuessaan huomattavasti kuvataiteen opetusta peruskoulussa", kirjeessä todetaan.
Opiskelijoiden mukaan opettajien on mahdotonta opettaa opetussuunnitelman kaikkia sisältöjä, jos yläkoulun kuvataiteen viikkotunnit puolitetaan kahdesta yhteen. Opiskelijoiden mukaan alle 500 oppilaan koulujen ei myöskään olisi enää mahdollista palkata vakituista kuvataideopettajaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi