sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
TIETOKULMA

Lakiuudistus "itsenäistää" yliopistot

23.5.2008 20:50

 Uusi yliopistolaki muuttaa korkeakoulutuksen perusteita. Suurin vaikutus sillä on korkeakoulujen rahoitukseen ja hallintoon.

 Laki tekee yliopistoista itsenäisiä, eli julkisoikeudellisia laitoksia tai yksityisoikeudellisia säätiöitä. Näin ne voivat kerätä yksityistä sijoittajilta rahaa valtion budjettimääräisen rahan ohella.

 Säätiömallisten yliopistojen hallituksiin pääsisivät ne, jotka sijoittavat säätiöön rahaa.

 Innovaatioyliopisto on uudistuksen päähanke, jolle hallitus on lupaillut 200 miljoonaa euroa aloitusrahaa. Innovaatioyliopistosta tulee säätiömuotoinen.

 Uudistusta perustellaan sillä, että se antaa yliopistoille suuremman taloudellisen itsenäisyyden, jonka taas sanotaan pitävän yllä laadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä opetusta ja tutkimusta.

 Yliopistolain kaavaillaan tulevan voimaan syksyllä 2009.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.