19.1.2010 17:40
Keskustan puheenjohtajaehdokkuudesta kieltäytynyt ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei halua tehdä keskustan johtokisasta ikäkysymystä. Lehtomäki kommentoi, että hän olisi varovainen tekemään ikäjaotteluja sen suhteen, pystyykö 63-vuotias Paavo Väyrynen uudistamaan puoluetta.
"Ei missään pidä olla kiveen hakattu, että meillä pitäisi välttämättä olla jonkun tietyn ikäinen puheenjohtaja. Puolueen ja isänmaan uudistaminen on kyllä enemmän kuin tarpeen. Se, millä hän (Väyrynen) sitä pystyy tekemään, riippuu kyllä enemmän hänen persoonastaan, linjastaan ja näkemyksistään", Lehtomäki sanoi STT:lle.
Kevään ajan hallituksessa istuu yksi keskustan puheenjohtajan tehtävät jättävä (Vanhanen) ja yksi sille paikalle pyrkivä (Väyrynen). Miten se vaikuttaa yhteistyöhön hallituksessa?
"Se riippuu paljon näistä henkilöistä, jotka tehtäviin pyrkivät. Vastuulliseen hallituspolitiikkaan kuuluu se, että mitään kovin räikeitä irtiottoja hallituspolitiikasta ei tehdä, vaan suoraselkäisesti kannetaan vastuu päätöksistä."
Lehtomäkeä pidettiin ennakkosuosikkina keskustan puheenjohtajaksi, mutta hän luopui perhesyistä. Hän kertoo saaneensa vain vähän kielteistä palautetta "rintamakarkuruudesta" vaativien tehtävien edessä, mutta myös yksiselitteisen kiittävää palautetta pienten lasten äideiltä ja isoäideiltä.
Paavo Väyrynen lähtee keskustan puheenjohtajakisaan 19.1.2010
Katainen: Teen kaikkeni, että Väyrynen ei voittaisi eduskuntavaaleja 19.1.2010
Kääriäinen: Paavo Väyrynen on vahva kandidaatti 19.1.2010
Jäätteenmäki, Kiviniemi ja Pekkarinen eivät kommentoi Väyrysen ehdokkuutta 19.1.2010
Väyrynenkin käy kokoomukselle, kunhan pysyy ruodussa 19.1.2010
FAKTATosiasioita Väyrysestä 19.1.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi