sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
NÄKÖKULMA

Leikattiinko, ja paljonko?

Julkaistu: 28.8.2009 lehdessä osastolla Kotimaa

Ennen hallituksen budjettiriihtä yksi isoimpia kohuja oli kehitysyhteistyörahojen kohtalo.

Ennen riihtä liikkui tietoja, joiden mukaan kehitysyhteistyörahojen koko ensi vuoden kasvu leikattaisiin nollaan - ja vähän ylikin. Tämä olisi tarkoittanut kehitysyhteistyörahojen pienentämistä nykyisestä, vaikka apua on päinvastoin luvattu kasvattaa - kaikkiaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Julkisen paineen kasvaessa hallituspuolueet vakuuttivat yhteen ääneen, että koko kehitysyhteistyövaroihin aiottua kasvua ei leikata - että aivan varmasti apu kasvaa euroissa mitattuna nykytasosta.

No kuinka kävi? Hallitus päätti eilen antaa kehitysapuun ensi vuodelle noin 965 miljoonaa euroa. Se on 50 miljoonaa enemmän kuin tänä vuonna. Samalla kuitenkin osaa kehitysyhteistyörahoista aletaan käyttää kotimaassa pakolaisten vastaanottamiseen. Varsinainen kehitysyhteistyö kasvaa kuluvaan vuoteen verrattuna 4 miljoonaa euroa.

Onhan sekin kasvua. Arvostelijoiden ei siis pitäisi päästä sanomaan, että kehitysapua leikataan - toden totta summa kasvaa tästä vuodesta myös euroissa.

Mutta onko 4 miljoonaa paljon vai vähän? Kuinka paljon kasvavalla avulla kannattaa pörhistellä?

Edellisinä vuosina kehitysyhteistyöhön on vuosittain lisätty 70-85 miljoonaa euroa. Siihen nähden linja muuttui nyt rajusti. Samoin aikaisempiin lupauksiin nähden.

Hallituksen keväällä tekemän kehyspäätöksen mukaan kehitysyhteistyövaroja oli tarkoitus lisätä ensi vuonna 80 miljoonaa euroa, ja varsinaistakin kehitysapua 65 miljoonaa euroa. Näin myös valtiovarainministeriö esitti vielä neljä viikkoa sitten omassa budjettiehdotuksessaan.

Mutta sitten rahat tarvittiinkin kehitysmaiden köyhiltä Suomen työttömille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.