Lex Nokia: Näyttö puuttuu

Oikeudenkäytön luovuttaminen yksityisille epäilyttää

Yrityssalaisuuksien vuotamisesta sähköpostilla ei ole luotettavaa näyttöä. Sen sijaan on todisteita siitä, että sähköpostin tunnistamistiedoilla ei pystytä hankkimaan näyttöä rikosepäilyjen tueksi.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamista vaatinut Nokia seurasi ainakin 2000-luvun puoliväliin saakka työntekijöidensä sähköpostiliikennettä.

Microcell- ja Huawei-tapauksissa yhtiö teki rikosilmoituksen epäillessään tietovuotoa sähköpostitse. Tunnistamistiedoilla hankittu näyttö ei riittänyt Microcell-jutussa edes esitutkinnan käynnistämiseen. Huawei-tapauksessa esitutkinta käynnistettiin, mutta tunnistamistietoihin perustuva näyttö ei ollut riittävää jutun siirtämiseksi syyteharkintaan.

Vaikka työnantaja saisi oikeuden seurata ja käsitellä tunnistamistietoja, niillä ei pystytä estämään eikä suojelemaan liikesalaisuuksien vuotamista.

Tunnistamistiedoilla voidaan vain jälkikäteen todeta, että joku on mahdollisesti lähettänyt jotakin epäilyttävää. Siinä vaiheessa, kun työnantaja uuden lain mukaan pääsisi tunnistamistietoja käsittelemään, kuviteltu vahinko on jo tapahtunut eli liikesalaisuudet ovat ulkopuolisen käsissä.

Jos työnantaja tekee rikosilmoituksen ja poliisi käynnistää esitutkinnan, epäilty voi kuulusteluissa olla paljastamatta viestien tai liitetiedostojen sisältöä.

Yrityssalaisuuden rikkominen tai yritysvakoilu eivät ole riittävän ankaria rikoksia, jotta poliisi saisi käyttää pakkokeinoja viestin avaamiseksi. Viestien sisältö jää siis arvailujen varaan. Herää kysymys, kuinka pitävää rikosnäyttöä tunnistamistiedot ylipäätään ovat.

"Pelkillä liikennetiedoilla eli sillä, että joku on lähettänyt jotain ulkopuoliselle, ei ole mitään rikosoikeudellista näyttöarvoa. Eihän pelkkä liikennetieto siitä, että joku on mennyt ravintolaan autolla synnytä olettamusta syyllistymisestä rattijuopumukseen", sanoo Vaasan yliopiston oikeustieteen professori Asko Lehtonen.

Lehtonen on tutkinut informaatioteknologian oikeudellisia kysymyksiä 1980-luvulta saakka. Hänen mielestään lakiesitys on tarpeeton.

"Tämäkin laki osoittaa, että loukkaamattomien perusoikeuksien kunnioittamisessa Suomi ei ole täysimittainen oikeusvaltio."

Toki voidaan arvuutella, että kohonnut kiinnijäämisriski voisi nostaa kynnystä ryhtyä laittomuuksiin. Yrityssalaisuuksia voi kuitenkin vuotaa useilla muillakin tavoilla, joissa kiinnijäämisriski on paljon pienempi.

Yritysten lisäksi sähköpostiliikenteen tarkkailuoikeus annettaisiin yliopistoille, virastoille, kirjastoille ja jopa taloyhtiöille joilla on oma viestintäverkko. Sähköpostin lisäksi se koskisi kaikkea ip-liikennettä kuten nettipuheluita ja pikaviestipalveluja.

Jos taloyhtiön internet-yhteys hidastuu, voisi isännöitsijälle syntyä epäilys säännöissä kielletyistä isojen tiedostojen lataamisesta. Tällaisessa tapauksessa isännöitsijä voisi seurata verkkoliikenteen tunnistamistietoja epäilyn väärinkäytöksen paljastamiseksi.

Toisistaan riippumattomien tiedemiesten näkemykset ovat hyvin pitkälle yhdenmukaisia: lakiesitys ohittaa perusoikeudet ja siirtää merkittävästi laissa viranomaisille määrättyjä pakkokeinoja yksityisille.

"Vierastan eniten oikeudenkäytön antamista yksityisille. Lakiesityksessä asiaa ei ole käsitelty rikosoikeuden prosessien kannalta, mikä on aika erikoista ja poikkeavaa. Rikosepäilyn selvittämisen pitäisi kuulua yksinomaan poliisille", sanoo rikosoikeuden tutkija professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta.

Lakiesityksen valmistelleessa liikenne- ja viestintäministeriössä uskotaan, että yrityssalaisuuksia vuodetaan sähköpostilla, koska Nokia ja elinkeinoelämän etujärjestöt niin sanovat. Näyttö tapauksista puuttuu.

Peruskysymys onkin hyvin yksinkertainen. Onko yhden mahdollisen tietovuotoväylän tukkiminen perus- ja ihmisoikeuksia tärkeämpää, vaikka kyseisen kanavan tukkiminen ei yrityssalaisuuksien vuotamista estäisikään.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi