sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Liikemiehen viesti: Keskusta tukee kaava-asiassa meitä

30.5.2008 0:45

Arto Merisalo, Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen.

Arto Merisalo, Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen.

Nova kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo hehkuttaa 27 liikemiehelle lähettämässään sähköpostiviestissä, että päähallituspuolue keskustan johto on saatu lobatuksi heidän puolelleen. Liikemiesten tavoitteena on estää lain tulkinnan muutos, joka vaikeuttaisi liiketilojen rakentamista.

Helsingin Sanomien näkemässä sähköpostiviestissä Merisalo houkuttelee bisnesväkeä asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) tapaamiseen tänään perjantaina – taivuttelemaan myös Vapaavuorta asian taakse.

Merisalo kirjoittaa saaneensa viestin lähettämisen "toimeksi". Lobbausryhmän vetäjä on Tokmannin konsernijohtaja Kyösti Kakkonen, joka on tunnettu myös vaalirahoitusta antaneesta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksestä. Viestin sai myös ryhmään kuuluva Ideapark-liikemies Toivo Sukari.

Viestin vastaanottajien joukossa on edustajia muun muassa Halpa-Hallista, J. Kärkkäisestä, Motonetista, Minimanista, Ikeasta, Hong Kongista, Tradekasta, Bauhausista ja Haloselta.

Ohjetta, joka tiukentaa maankäyttö- ja rakennuslain tulkintaa, valmistellaan syksyksi ympäristöministeriössä Vapaavuoren alaisuudessa.

Kaupan edustajat pelkäävät, että lain tulkinnan tarkennus vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan rakentaa liiketiloja.

Viestissä Merisalo kertoo keskustelleensa lain tulkintaa koskevasta huolestaan pääministeri Matti Vanhasen (kesk), elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk) sekä keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen kanssa toukokuun alussa. Ilta-Sanomat kertoi tapaamisista torstaina.

Merisalo vahvisti asian torstaina Helsingin Sanomille. Hän kertoo kysyneensä kummaltakin keskustaministeriltä, kannattavatko nämä rakennuslain tiukennusta, "joka rajoittaa kaupan kilpailua". Kumpikin ministereistä oli vastannut "ei".

Viestissä Merisalo kertoo liikemiehille, että oli saanut tapaamisten tuloksena keskustasta vahvat tukijat kaupan edustajien yhteiselle asialle.

Myöhemmin samalla viikolla, lauantaina 10. toukokuuta, Vanhanen kirjoitti nettipäiväkirjaansa tukevansa Vihdin Ideapark-hanketta.

Merisalo vakuutti torstaina Helsingin Sanomille, ettei hänen ja keskustapoliitikkojen keskusteluilla ole mitään tekemistä vaalirahoituksen kanssa.

Merisalolla ei ole sanojensa mukaan "minkäänlaista suhdetta Kehittyvien maakuntien Suomeen". "Minä tai edustamani yhtiö ei ole tukenut yhdistystä, enkä ole antanut tukea henkilökohtaisestikaan."

Merisalo kertoo olevansa pöyristynyt siitä, että kaupan ala on nostettu syntipukiksi vaalirahoitusjupakassa. "Tässä on satoja hankkeita rakennettu eikä ole ikinä tarvittu poliitikkoja missään vaiheessa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.