17.10.2007 13:58
Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) suhtautuu myönteisesti rattijuopumuksen promillerajan alentamiseen. Hänen mielestään rajan alentaminen ei ole kuitenkaan liikenneturvallisuuden kannalta kaikkein kiireisin kysymys. Rajan alentaminen välittäisi kuitenkin yhteiskunnallinen viestin, että rattijuopumusta ei siedetä.
Vehviläinen sanoo keskustan Verkkolehti Apilassa, että paras keino hillitä rattijuopumuksia on alkolukko.
Julkisessa keskustelussa on viime aikoina väläytelty rattijuopumusrajan alentamista 0,2 promilleen ja jopa nollatoleranssi-linjaa. Vehviläisen mielestä nollalinjan valvonta toisi käytännön ongelmia, koska poliiseilta puuttuu tarkkuusalkometrejä.
"Laitteita pitäisi olla riittävästi käytettävissä, ettei jokaista kuljettajaa, jonka puhallustulos näyttää 0,1 promillea, tarvitsisi erikseen lähteä kiikuttamaan terveyskeskukseen", Vehviläinen sanoo.
Vehviläinen arvelee myös, että promillerajan alentamisella ei välttämättä saada vaarallisinta riskiryhmää eli usean promillen humalassa ajavia kuljettajia kuriin. Tapakäyttäjiin eivät hänen mielestään tunnu tehoavan mitkään pelotekeinot.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi