sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Liisa Hyssälä nimitettiin Kelan pääjohtajaksi

21.5.2010 11:33 | Päivitetty: 21.5.2010 12:10

Juhani Niiranen / HS

Liisa Hyssälä aloittaa uudessa virassaan lokakuussa.

Liisa Hyssälä aloittaa uudessa virassaan lokakuussa.

Presidentti Tarja Halonen on nimittänyt sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk) Kelan uudeksi pääjohtajaksi. Nimitys oli valtioneuvoston esityksen mukainen. 61-vuotias Hyssälä aloittaa virassa lokakuun alussa. Nykyinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen jää tuolloin eläkkeelle.

Hyssälä on koulutukseltaan hammaslääketieteen tohtori ja valtiotieteiden maisteri. Sosiaali- ja terveysministerinä hän on ollut keväästä 2007, ja sitä ennen hän toimi peruspalveluministerinä.

Ennen siirtymistä politiikkaan 1995 Hyssälä toimi kansanterveystieteen opettajana ja tutkijana Turun yliopistossa.

Kelan pääjohtajan nimityksestä on syntynyt jonkin verran porua, sillä nimitystä on pidetty vahvasti poliittisena. Hakijoiden joukossa oli muun muassa Kelan johtaja Mikael Forss.

Keskustan puoluehallitus ja eduskuntaryhmä valitsevat Keskustan ehdokkaan sosiaali- ja terveysministeriksi yhteiskokouksessaan ensi maanantaina.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.