keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Lindén: Valtio valmis tukemaan verkkovaltuutettua

5.12.2008 21:42

Sirpa Räihä/HS

Viestintäministeri Suvi Lindenin mielestä valtio voi lähteä mukaan verkkovaltuutetun viran perustamiseen.

Viestintäministeri Suvi Lindenin mielestä valtio voi lähteä mukaan verkkovaltuutetun viran perustamiseen.

Valtio voi lähteä mukaan uuden verkkovaltuutetun viran perustamiseen, jos tämän toimenkuvasta päästään yksimielisyyteen. Näin arvioi viestintäministeri Suvi Lindén (kok) Helsingin Sanomille.

"Jokin toimija tai toimielin, joka puhuisi esimerkiksi positiivisten verkkotapojen puolesta, voisi olla tarpeen", Lindén sanoo. "Kunhan vain pohditaan, olisiko tämä itsesääntelyä vai jotakin muuta."

Jos alan sisällä terävöityy näkemys siitä, mitä halutaan, toimeen voitaisiin ryhtyä vielä tällä hallituskaudella, Lindén arvioi.

Tiukkaa valvontatehtävää viestintäministeri ei näe valtuutetulle suoraan tarpeellisena. Hänestä sääntely on esimeriksi verkkolehtien päätoimittajavastuun ansiosta monella tapaa kunnossa jo nyt.

"Teko, joka on rikos tavallisessa toimintaympäristössä, on rikos myös verkossa."

Lindénin mielestä valvontaa enemmän tarvetta on verkon käyttöä koskevan keskustelun herättelylle. Esimerkiksi hän ottaa kansalaisten tietoturva-asiat.

Valtuutettu voisi myös kaventaa kuilua verkon aktiivikäyttäjien ja sitä huonommin tuntevien välillä. Tämän tyyppistä puhemiehen roolia valtuutetulle esitti perjantaina Helsingin Sanomissa myös kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr).

Valtuutetun toimivalta pitää Lindénin mielestä rajata tarkkaan. "Tämänhän voisi rakentaa myös kevyesti. Välttämättä ei tarvita olla isoa toimistoa useine sihteereineen", Lindén sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.