27.9.2010 13:30
Paavo Lipponen puolustaa Matti Vanhasta ja Esko Ahoa.
Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) katsoo, että hänen kollegansa keskustan ex-pääministerit Matti Vanhanen ja Esko Aho ovat saaneet julkisuudessa kohtuutonta kohtelua. Lipponen kirjoittaa maanantain Helsingin Sanomissa, että keskustelu pääministereille kaavaillusta karenssiajasta on Ahon ja Vanhasen osalta ollut "kaunan nostattamista".
Mielipidesivuilla julkaistussa kirjoituksessa Lipponen korostaa myös, että häntä itseään ei voida verrata työnhakijana Matti Vanhaseen.
Siinä missä Vanhanen on hakenut työtä politiikan ulkopuolelta jo pääministeriaikana, aloitti Lipponen oman konsulttiyrityksen poliittisen uransa loputtua.
"Olen ryhtynyt harjoittamaan osapäiväisesti konsultointia oman yritykseni laskuun jäätyäni eläkkeelle eduskunnan puhemiehen tehtävästä vuonna 2007. Pääministeriydestäni oli silloin kulunut neljä vuotta ja Sdp:n puheenjohtajan tehtävän jättämisestä kaksi vuotta", Lipponen kirjoittaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi