12.2.2011 11:29 | Päivitetty: 12.2.2011 14:46
Suomen Wikileaks-kohun keskiöön joutunut entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen saapui Yleisradion tiloihin YLE:n Ykkösaamun suoraan lähetykseen lauantaina. Oikealla toimittaja Petri Kejonen.
Eduskunnan entinen puhemies Paavo Lipponen kiisti lauantaina Ylen TV1:n Ykkösaamussa tavanneensa Yhdysvaltain Helsingin-lähettilästä Earle I. Mackia presidentti Tarja Halosen Venäjän-vierailun jälkeen joulukuussa 2004.
Wikileaksin kautta vuotaneessa Yhdysvaltain Helsingin lähetystön raportissa kerrotaan yksityiskohtaisesti Halosen ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamisesta 14. joulukuuta. Raportin mukaan tiedot olivat peräisin kahdelta suomalaisvirkamieheltä sekä Lipposelta.
Lipponen kertoi, että hän oli raportin väittämänä päivänä 17. joulukuuta Brysselissä tapaamassa saksalaista komissaaria Günter Verheugenia eikä siis Yhdysvaltain Helsingin-lähetystössä.
Lipponen sanoi, ettei myöskään tavannut Halosta tämän Pietarin vierailun jälkeen.
Lipponen korosti tv-haastattelussa, että hänellä ei ole mitään velvollisuutta kertoa tapaamisistaan kenellekään etu- eikä jälkikäteen.
Nyt hän kuitenkin "hyvää hyvyyttään" kertoo niistä.
"On kuitenkin niin, että minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa, enkä kysy keneltäkään lupaa. Enkä ole selitysvelvollinen etukäteen enkä jälkikäteen", Lipponen totesi.
"On aivan naurettavaa, että minun pitäisi tällaisista asioista ryhtyä selvityksiä antamaan. Tietysti jos (eduskunnan) ulkoasiainvaliokunta haluaa, menen sinne mielellään keskustelemaan."
Wikileaksille vuodettu amerikkalaisten raportti Halosen Putin-tapaamisesta tuli julkisuuteen toissa viikolla venäläläisen Ruski reportjor -lehden ja Ilta-Sanomien kautta.
Yle: Lipponen myöntää sittenkin keskustelleensa lähetystön kanssa 13.2.2011
Tässä asiakirja, jonka sisällön Lipponen kiistää 12.2.2011
Lipponen haukkui Jäätteenmäen 12.2.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi