perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Mäenpää: Hallitus ei huomaa, että eläköitymisikä on jo noussut

4.3.2009 9:56 | Päivitetty: 4.3.2009 14:38

Mikko Mäenpää

Mikko Mäenpää

Kiistassa eläkeiän korottamisesta ei ole huomattu, että todellinen eläkkeelle lähdön ikä ei ole alle 60 vuotta vaan noussut jo yli 61 vuoteen, napauttaa hallitukselle STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää. Syynä on Mäenpään mukaan se, ettei ole huomattu alle 50-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeiden laskevan keskiarvoa.

"Tämä on pommi, joka on jäänyt keskustelusta kokonaan pois", Mäenpää sanoi keskiviikkona Helsingin Sanomille.

"Myönteinen kehitys on vuoden 2005 eläkeratkaisun ansiota. Se antoi joustavan eläkeiän ja ylimääräisen kertymän 63 ikävuoden jälkeen. Siinä on porkkana, kun hallituksen keinona on keppi", Mäenpää tiivisti.

Toimihenkilöliittojen keskusjärjestö ei hyväksy hallituksen yksipuolista päätöstä eläkeiän alarajan korottamisesta lainkaan. Järjestön hallitus ilmoitti kantansa iltapäivällä.

STTK vaatii tänään ihan aluksi hallitukselta vastauksen, onko vuoden alussa sovittu sosiaalitupo enää voimassa. Työmarkkinajärjestöt sopivat vastikään työttömyysturvan ja eläkkeiden uudistuksista lähivuosina. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt tapaavat tänään illansuussa neuvotellakseen eläkekiistasta.

"Kyllä tunnelma on sen kaltainen, että sosiaalitupon pitää olla voimassa. Siitä pitää saada varmuus. Ei meidän porukka hyväksy eläkeiän nostamista, koska se on huonona ratkaisu. Edellinen eläkeratkaisu joustavine eläkeikineen ja karttumineen on kannustava ratkaisu. Se on porkkana, hallituksen päätös on keppi", Mäenpää arvostelee. Nykyisin työhön jääminen 63 ikävuoden jälkeen kartuttaa palkansaaja niin sanottua superkertymää 68 ikävuoteen asti.

"Hallituksen on muutettava eläkepäätöstä ja katsottava järjestöjen kanssa, mitä tehdä työurien pidentämiseksi."

Mäenpää korostaa, että yli 50-vuotiaiden eläkkeelle lähdön keski-ikä on jo 61,4.

"Eläkkeelle lähdön keski-ikä painuu kuitenkin alle kuudenkymmenen, koska nuorempia jää työkyvyttömyyseläkkeelle", Mäenpää kertaa.

"Toinen keskusteluissa unohtunut asia on se, että ei valtio maksa työeläkkeitä vaan palkansaajat."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.