sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Maan tapa ei ole enää voimassa

9.6.2008 21:39

Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistys (KMS) perustettiin joulukuussa 2006. Perustamisvaiheessa idean isänä esiintyi toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki, kiinteistökehitysyhtiö Nova Groupin toimitusjohtaja.

Yrittäjähenkisten ehdokkaitten tukemisen nimissä liikkuneen KMS:n suurimmiksi rahoittajiksi tulivat Yli-Saunamäen Nova Group sekä Novan kahden tärkeimmän asiakaan Kyösti Kakkosen Tokmanni Oy ja Toivo Sukarin Maskun Kalustetalo Oy. Suuren joukon operaationa esitetty vaalitukihanke muuttui jossain vaiheessa kolmen kiinteässä liikesuhteessa olevan liikemiehen toiminnaksi. KMS:n nimissä liikkunut Yli-Saunamäki jakoi käytännössä oman yrityksensä ja kahden asiakkaansa rahaa.

Kaavoituksesta kiinnostuneelle yrittäjälle, tai ay-liikkeen asemasta huolestuneelle ammattiyhdistysjohtajalle, on tärkeä luoda suora yhteys päättäjään. Näin hän varmistaa viestinsä yltävän sinne missä asioista päätetään, kunnanvaltuustoon tai eduskuntaan. Jo sillä on arvoa, että ministeri tai suuren kaupungin kaupunginhallituksen vaikutusvaltainen jäsen ottaa vastaa.

Tässä vaalirahoitus auttaa. Rahoittajalle on vaikea sanoa ei.

Miksi KMS:n vaalituki kohdistuu valtaosin paikkakunnille, joissa Novalla on liiketoimintaa usein joko Tokmannin tai Maskun kanssa, jos kyse on vain pyyteettömästä yrittäjähenkisten ehdokkaitten tukemisesta?

Lainatakseni päätoimittaja Erkki Laatikaisen pääkirjoitusta Keskisuomalaisessa 7. kesäkuuta: "Arimmat pulmat ovat kunnissa. Niiden kaavoitukseen kykenee vaikuttamaan voimakas avainhenkilö." Juuri siksi KMS:n tapaus on katsottava pohjaa myöten.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.