28.8.2009 17:53
Valtiovarainministeriö pitää todennäköisenä, että makeisverotus koskee myös ksylitolilla makeutettuja tuotteita, kuten purukumeja ja karkkeja.
"Kymmenen vuotta sitten makeisvero jouduttiin poistamaan osittain sen takia, että ksylitoli oli verovapaata", kertoo ministeriön hallitusneuvos Irmeli Virtaranta.
Päätöksen takana oli EU:n komission kanta, että ksylitolin verovapaus syrji muita terveysvaikutteisia makeutusaineita. Hallitus teki silloin päätöksen, että ksylitolin verotuksen sijaan makeisvero poistetaan kokonaan.
Virtaranta arvioi, että ksylitolituotteilla laajentuneesta verotuspohjasta huolimatta verotus olisi nyt raskaampaa kuin vuosituhannen taitteessa, jolloin makeisten verotuksesta luovuttiin. Nykyrahaksi muutettuna makeisvero oli tuolloin noin 58 senttiä kiloa kohden. Vuodessa karkkivero tuotti noin 25 miljoonaa euroa.
Hän kuitenkin muistuttaa, että karkkiverotuksen suunnittelu on vasta alkutekijöissään ja sen vuoksi tarkkoja lukuja on vaikea antaa. Veron lopullinen suuruus riippuu ostettavan karkin määrästä, joka on ollut viime vuosikymmeninä räjähdysmäisessä kasvussa. Vuonna 2005 jokainen suomalainen pisteli poskeensa 14 kiloa karamelleja, kun vuonna 1985 karkkeja syötiin puolet siitä eli seitsemän kiloa.
Uusi makeisvero otetaan näillä näkymin käyttöön ensi vuoden lopussa. Samalla korotettaisiin virvoitusjuomien verotusta. Hallitus on laskeskellut nettoavansa verotuksesta yhteensä sata miljoonaa euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi