torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla
UUTISANALYYSI

Mari Kiviniemi mokasi

9.3.2011 18:11

Pääministeri Mari Kiviniemi sai opposition pillastumaan keskiviikkona eduskunnan Eurooppa-keskustelussa syyttämällä sitä epäisänmaallisuudesta. Kiviniemen töksäytys oli poikkeuksellinen, sillä eduskuntakeskustelussa noudatetaan yleensä hyviä käytöstapoja.

Onhan valehtelukin eduskunnassa "muunnellun totuuden puhumista".

Tämän päivän episodi käynnistyi siitä, kun Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaati pääministeriä kertomaan, onko tämä valmis lisäämään Suomen vakuuksien määrää Euroopan rahoitusvakausvälineessä tämän ja ensi viikon EU-huippukokouksissa.

Kiviniemen mukaan yksityiskohtia Suomen kannasta ei ole mahdollista käydä läpi eduskunnan suuressa salissa, jotta Suomi säilyttää hyvän neuvotteluaseman EU-kokouksessa. Hallitus esittelee neuvottelutavoitteitaan ja -kantojaan tarkemmin eduskunnan suurelle valiokunnalle luottamuksellisesti.

Tämän vuoksi oppositio ei olisi Kiviniemen mukaan saanut edes kysyä asiasta.

"Pidän kyllä tätä opposition käytöstä erittäin valitettavana ja epäisänmaallisena, kun meidän neuvotteluasetelmaa vaikeutetaan tällä tavalla", Kiviniemi sanoi.

Yleensä harkitusti ja varovaisesti esiintyvän Kiviniemen kommentti oli harvinaisen typerä. Opposition tehtävä on nimenomaan tentata hallitusta ja vaatia vastauksia. Ei kysyminen ole epäisänmaallista.

Jos Kiviniemi olisi vastannut ja paljastanut suurelle yleisölle Suomen salaisen neuvottelutaktiikan, hän olisi toiminut epäisänmaallisesti.

On itsestään selvää, että hallituksen ei pidä paljastaa neuvottelutaktiikkaansa etukäteen. Eduskunnan keskustelua oli tänään lehtereillä seuraamassa useammankin maan suurlähettiläät.

Vaaleihin on reilu kuukausi aikaa ja oppositio ottaa nyt kaiken ilon irti Kiviniemen töksäytyksestä. Opposition edustajat tapasivat hetki sitten ja lähettivät julkisuuteen yhteisen kannanoton, jossa Kiviniemen lausunto leimattiin harkitsemattomaksi ja loukkaavaksi.

"Oppositio on tyrmistynyt pääministeri Kiviniemen ylimielisestä käytöksestä. Lausunto loukkaa myös oppositiota äänestäneitä suomalaisia", julkilausumassa todetaan. Sen mukaan yksikään pääministeri ei ole aiemmin väittänyt tällaista eduskunnan edessä.

Kiviniemi kiersi jo aiemmin päivällä eduskunnan kuppilassa selittelemässä oppositiolle lausuntoaan, mutta anteeksipyyntö ei enää oppositiolle riitä.

"Pääministerin selitykset eivät poista esitetyn syytöksen vakavuutta. Odotamme, että pääministeri Kiviniemi peruuttaa syytöksensä opposition epäisänmaallisuudesta", oppositio vaati tiedotteessaan.

Jos Kiviniemi on opposition mielestä ylimielinen, kovin nöyränä keskustelussa ei esiintynyt myöskään toisen päähallituspuolueen kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Katainen totesi vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen ja perussuomalaisten Markku Uusipaavalniemen kysymysten olleen niin täynnä virheitä, ettei viitsi niihin suuressa salissa edes vastata.

Tämän ja ensi viikon EU-huippukokouksissa käsitellään historiallisen suuria asioita, jotka saattavat muuttaa unionin toimintaperiaatteita ja olemusta merkittävästi.

Kokouksessa käsitellään euromaiden talouspolitiikan koordinaation lisäämistä, välittömiä toimia rahaliiton rahoitusvakauden turvaamiseksi, pankkien uusia stressitestejä, pysyvää kriisinhallintamekanismia sekä euromaiden kilpailukykysopimus, jossa esitetään suosituksia muun muassa jäsenmaiden eläkejärjestelmään ja palkkojen sopimismalliin.

Jos hallituksen tarkoitus oli siirtää keskustelu sivuun pääasiasta, siinä Kiviniemi töksäytyksellään onnistui.


Kirjoittaja on HS:n politiikan toimituksen esimies.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.