lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Mauri Pekkarinen: Kerron ilman velvollisuutta

27.5.2008 12:25


Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen selvitti vaalirahoituksesta tekemiään ilmoituksia Helsingin Sanomille lähettämässään sähköpostissa.

Keväällä 2007 antamani ilmoituksen mukaisesti vaalityötäni tukenut Keski-Suomen Kehitystyö ry. ei saanut eikä ottanut vastaan lain tarkoittamaa "korvauksetta saatua vaaliavustusta", jonka arvo olisi ollut yli 1 700 euroa. Suurin yksittäinen avustus oli tehdyn erittelyn mukaisesti 1 500 euroa.

Keski-Suomen Kehitystyön varainhankinta perustui lähinnä seminaarien järjestämisestä ja taulujen myynnistä saatuihin tuloihin. Nämä olen viime keväänä säädetyllä ja jo ennen vaaleja varmistamallani tavalla ilmoittanut oikeusministeriölle.

Kysyin kuitenkin vielä 19.5. -08 oikeusministeriön virkamieheltä, ovatko sellaiset ostajat, joiden tukiryhmältäni tekemät hankinnat ylittävät 1 700 eroa niin, että hankintojen aitona vastikkeena on esimerkiksi useita tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden tauluja, tarpeen eritellä oikeusministeriölle. Sain kutakuinkin sanatarkasti vastauksen, että käytäntö on useimmiten ollut tulkinnanvarainen, eikä ehdokkaan tukiryhmällä ole selvää velvoitetta tällaisten ostajien erittelemiseen.

Huolimatta siitä, että tähän saakka saamani tulkinnan mukaan minulla ei siis ole velvollisuutta ilmoittaa tukiryhmältäni tehtyjä aitoja, vastikkeellisia yhteishinnaltaan 1 700 euroa ylittäneitä ostoja, haluan sen kuitenkin tehdä, koska julkisuudessa olleiden tietojen mukaan oikeusministeriön tulkinta asiassa on muuttumassa:

Kehittyvien Maakuntien Suomi ry.

Öljyväri- ja grafiikan töitä, yhteishintaan 10 000 €

Suomi-Soffa/ SSF Oy grafiikan töitä, yhteishintaan 5 000 euroa.

Tukiryhmäni Keski-Suomen Kehitys ry myi yhteensä useita kymmeniä tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden töitä. Valtaosa ostajista oli yhden taulun hankkineita yksityisiä kansalaisia, eivätkä ne hankinnat ylittäneet 1 700 euroa.

Yhdenkään seminaarilippuja ostaneen hankinnat eivät ylittäneet 800 euroa.

Yksittäisen seminaarilipun yleisin hinta oli 250 euroa.

Jyväskylässä 26.5.2008

Mauri Pekkarinen

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.