sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Meksikossa kuolleiden omaiset: EU:n vaadittava ampumisten selvittämistä

23.5.2010 19:17

Suomen ja muun Euroopan viranomaisten, poliittisten tahojen ja kansalaisjärjestöjen on vaadittava Meksikon Oaxacassa ammuttujen tapausten selvittämistä ja vietävä asiaa eteenpäin, haluaa Eve Jaakkola.

Hänen poikansa Jyri Jaakkola ammuttiin väijytyksessä Etelä-Meksikossa huhtikuussa, kun aktivistikulkue oli viemässä avustustarvikkeita intiaanikylään.

Eve Jaakkolan tavoite on saada ampujille oikeudenmukainen ja perusteellinen tutkinta sekä tekijöille rangaistukset. "Vastaavia rikoksia jää paljon rankaisematta. On tärkeää saada viesti myös Meksikon aseellisille joukoille, että rikokset eivät jää rankaisematta."

Jaakkola toi viestiään esiin sunnuntaina Turussa vihreiden puoluekokouksessa, jossa hän oli europarlamentaarikkojen Satu Hassin ja Heidi Hautalan vieraana.

Samaa viestiä välitti myös toinen uhrin omainen, ammutun Beatriz Cariñon aviomies Omar Esparza.

"Suomalaisilla todella on nyt mahdollisuus muuttaa tilannetta ja auttaa monia ihmisiä Meksikossa", Esparza sanoi.

Hän muistutti Meksikon hallituksen olevan vastuussa puolisotilaallisten joukkojen olemassa olemisesta.

Esparza ei voinut käsittää, että EU-maat käyvät normaalisti kauppaa Meksikon kanssa. "Se ei ole ihmisoikeuksien kunnioittamista."

Heidi Hautala totesi olevan "piinallista", että valitettavan usein kaupalliset edut menevät ihmisoikeuksien edelle.

Hautala korosti, että Euroopan maiden on jatkettava painostusta. Luontevana paikkana tälle hän piti 27 EU-maan ihmisoikeustyöryhmää (COHOM).

Hän otti esiin Meksikon ja EU:n välisen kauppasopimuksen jäädyttämisen, jos ihmisoikeuskeskustelu ei etene.

"Sopimuksissa kuitenkin on ihmisoikeuspykälät", Hautala sanoi.

Hautala oli tyytyväinen, että presidentti Tarja Halonen vaati Jyri Jaakkolan surman selvittämistä tavatessaan Meksikon presidentin Madridissa Espanjassa.

"Presidentin toiminta oli poikkeuksellista, mikä kertoo myös tapauksen painoarvosta", Hautala sanoi.

Myös Suomi on lähettänyt Meksikon valtiolle nootin, jossa vaaditaan surman perusteellista selvittämistä ja vastuussa olevien tuomitsemista.

Eve Jaakkola totesi toimittajille, että nyt kun joku eurooppalainen kuolee, Meksikon alkuperäisväestön viesti saa vihdoin huomioita. "Mutta uskon, että Jyri pitäisi sitä kuitenkin tärkeänä. Jyrille oikeudenmukaisuus oli todella tärkeä asia, ja ihmisarvoinen elämä kaikille. Niiden puolesta hän halusi työskennellä", Jaakkola kertoi.

"Hän piti elämää arvokkaana, ja halusi itse elää. Mutta hän ei pitänyt omaa elämäänsä arvokkaampana kuin Meksikon alkuperäisväestön elämää. Hän tiesi vaarat, mutta halusi työskennellä siellä. Me kävimme pitkiä keskustelua näistä vaaroista ennen hänen matkaansa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.