12.6.2010 13:01 | Päivitetty: 12.6.2010 14:18
Mielenosoittajien banderolleista syntyi käsirysy samaan aikaan kun puheenjohtaja Jyrki Katainen piti linjapuhetta.
JYVÄSKYLÄ. Ydinvoimaa vastustavat mielenosoittajat varastivat huomion kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen poliittisesta linjapuheesta pariinkin otteeseen lauantaina Jyväskylässä kokoomuksen puoluekokouksessa.
Mielenosoittajia oli myös kokouspaikan ulkopuolella. Osalla oli vaatteissaan Greenpeacen tunnukset. Kataisen puheen jälkeen mielenosoitus jatkui ulkona, ja sisällä poliisit vahtivat mielenosoittajia, jotka olivat onnistuneet pääsemään kokokseen sisään.
Katainen oli juuri hehkuttamassa tehtävänsä autuutta, kun puhujapöntön eteen tuli joukko ydinvoimaa vastustavia mielenosoittajia, jotka levittivät banderollin kokoomusjohtajan eteen.
"Tuntuu mielettömän hyvältä laittaa itsensä likoon asioiden edestä joihin uskoo", Katainen aloitti puheensa.
Kokoomuksessa riittää tekemisen henkeä, Katainen sanoi.
"Saa kertoa mitä mieltä on ydinvoimasta. Saa osoittaa mieltään", Katainen muutti puheensa sisältöä lennosta nähdessään, mitä lavan edessä tapahtui.
"Hallituksen energiaratkaisusta saa olla eri mieltä", Katainen totesi.
Mielenosoittajat olivat ilmeisesti päässeet sisään puoluekokoukseen väärentämällä nimilappuja, jotka tarkastetaan kokouksen ovella.
Banderollit häädettiin puhujapöntön edestä, mutta Kataisen puheen jatkuessa yksi mielenosoittaja ryntäsi uudestaan lavalle.
"Olemme valmiita keskustelemaan ydinvoimasta, mutta jos voisitte kunnioittaa myös meidän sananvapauttamme, käyttäisimme tämän tilaisuuden tähän tarkoitukseen", Katainen sanoi ärtyneenä mielenosoittajalle.
Tämä häädettiin lavalta, ja Katainen jatkoi puhettaan populismin uhista ja taloustilanteesta.
Kokoomuksen puoluekokouksen ulkopuolella Jyväskylän Paviljongin pihalla osoitettiin jo lauantaiaamuna mieltä ydinvoimaa vastaan. Keltaisiksi tynnyreiksi naamioituneet hahmot kertoivat olevansa ydinjätettä ja kyselivät kokousväeltä, saisivatko he loppusijoituspaikan.
Kokoomus on juuri käynnistänyt "vihreässä on ainakin viisi miljoonaa sävyä" -mainoskampanjan, jolla korostetaan kokoomuksen ympäristöhenkisyyttä.
Katainen luetteli puheessaan kokoomuksen ympäristöansioita.
"Sari Sarkomaan aloitteesta Suomessa on työsuhdematkalippu. Itämeristrategia EU:ssa on kokoomuksen projektin tulos. Me olemme tässä hallituksessa tehneet todennäköisesti historian suurimman ekologisen verouudistuksen", Katainen kehui puheessaan.
"Olemme uskottavin puolueista, koska kannatamme kaikkia päästöttömiä energianlähteitä", hän sanoi myös ydinvoimaan viitaten.
Samaan aikaan Greenpeacen aktivistit leyhyttelivät ulkona sateessa lakanaa, jossa on Kataisen vihreäksi värjäytyneet kasvot.
Kokouspaikalla oli läsnä myös mainostoimisto Bob Helsingin perustajiin kuuluva copywriter Petri Pesonen, joka vastaa myös kokoomuksen kampanjoista.
"Hyvää draamaa", hän naureskeli Greenpeacen mielenosoittajia katsellessaan.
Katainen arvioi yhteistyön luistavan Kiviniemen kanssa 12.6.2010
Kokoomus lupaa leikkauslistat kunhan taloustilanne selkiytyy 12.6.2010
Kokoomus valitsi mutinoitta Kataisen 12.6.2010
Yle: Katainen selvä suosikki seuraavaksi pääministeriksi 11.6.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi