29.12.2009 11:06
Olennaisin kysymys keskustan väistyvälle puheenjohtajalle Matti Vanhaselle oli klassinen: "Miksi?"
Tähän kysymykseen ei tiistaiaamun tiedotustilaisuudessa saatu vastausta – johtuen ehkä siitä, että yksiselitteistä konkreettista vastausta kysymykseen Vanhasella ei ole. Tai todellista vastausta hän ei tällä hetkellä voi antaa.
Miksi-kysymys koskee kahta asiaa. Miksi puheenjohtaja Vanhanen luopuu, vaikka vielä vastikään hän kertoi virtaa riittävän pääministerin tehtävien hoitamiseen vuoteen 2015 asti.
Toinen miksi koskee väistymisilmoituksen ajankohtaa – miksi Vanhanen kertoi asiasta jo nyt; puoli vuotta ennen keskustan puoluekokousta.
Ilmoituksen ajankohtaa Vanhanen perusteli sillä, että näin keskustan piireissä nimitetään alkuvuodesta puoluekokousedustajia ja nyt heillä on ennakkoon tiedossa, miten tärkeästä kokouksesta kesäkuussa Lahdessa on kysymys.
Toisaalta Vanhanen joutuu nyt nilkuttamaan rampana ankkana pääministerinä peräti puoli vuotta. Vanhanen yritti vakuuttaa, että väistymisilmoitus ei vaikuta hallituksen toimintakykyyn. Päinvastoin nyt pääministerille jää enemmän aikaa keskittyä kansakunnan asioiden hoitoon, sillä hän ei joudu kiertämään maakuntia puheenjohtajakampanjassa.
Vanhanen toisteli infossa, että hänellä "virtaa riittää". Hän toisteli asiaa niin moneen kertaan, että epäilykset uupumisesta pääministerin tehtävien hoitamiseen väistämättä heräsivät.
Aatonaaton kirjoituksessaan Vanhanen kertoi jalkaleikkauksesta, josta toipuminen vie niin pitkään että se ei sovi pääministeri ja puheenjohtajan tehtävien yhdistelmän hoitamiseen. Toisaalta Vanhanen totesi kirjoituksessaan olevansa valmis lykkäämään leikkausta, jos uusi puheenjohtaja haluaa hänen jatkavan pääministerinä huhtikuun 2011 vaaleihin asti.
Tiistain infossa Vanhanen korosti, että jalkaleikkaus oli vain yksi osatekijä väistymispäätöksen teossa. Ratkaisun taustalla oli Vanhasen mukaan "kokonaisarvio".
Toimittajat kysyivät lukuisia kertoja, mitä muuta kuin jalkaleikkaus tähän kokonaisarvioon kuuluu. Vanhasen mukaan syynä ei ole uupumus, syynä ei ole vaalirahakohu, syynä ei ole pelko haastajasta kesän puoluekokouksessa, syynä ei ole vaalitappion pelko.
Mutta mikä sitten on syynä?
Tähän Vanhanen ei antanut vastausta. Hän toisteli vain käsitettä "kokonaisarvio".
Ehkä hänellä ei itse asiassa ole konkreettista vastausta kysymykseen. Pääministerin työ on äärimmäisen raskasta, matkapäiviä on tolkuttomasti ja taloustaantuma on lisännyt huomattavasti hallituksen työtaakkaa.
Vanhanen saattaa olla kerta kaikkiaan vain väsynyt hommaan. Tätä hän ei kuitenkaan voi sanoa ääneen, sillä leipiintymisen myöntäminen veisi loputkin pääministerin toimintakyvystä viimeisen kuuden kuukauden jaksolta.
Toisaalta Vanhanen ei ole mikään suuri tunteiden tulkki. Tästä saatiin taas osoitus aamun infossa, jossa Vanhanen meni selvästi lukkoon kaikissa tunteita koskevissa kysymyksissä.
Kun häneltä kysyttiin, oliko luopumispäätöksen tekeminen helpottavaa, Vanhanen ei vastannut. Sen sijaan hän sanoi tehneensä päätöksen jo marraskuun alussa.
Kun häneltä kysyttiin, miltä päätöksenteko oli tuntunut tuolloin marraskuun alussa, Vanhanen vastasi: "En muista."
Vanhanen on pääministerikautensa hoitanut pääministerin työt virkamiesmäisesti ja värittömästi. Asialliset hommat hoidetaan, ja muu kuuluukin Vanhasen mielestä yksityisyyden piiriin – kuten näköjään myös miksi-kysymyksiin vastaaminen.
Vanhanen: Luopumisen taustalla "kokonaisvaltainen harkinta" 29.12.2009
Räsänen paheksuu keskustan taktikointia 29.12.2009
Vanhanen kiistää Kelaan lähdön 29.12.2009
IS: Jarmo Korhonen halukas jatkamaan puoluesihteerinä 29.12.2009
Vehviläinen: Keskusta voi hyötyä johtajavaihdoksesta 28.12.2009
Laaninen: Vanhasen vetäytymisellä muitakin kuin terveyssyitä 28.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi