sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
UUTISANALYYSI

Monen demarin vaalitukia on yhä erittelemättä

Viitamies oli tukikuningatar puolueosaston vuokratuloilla

Julkaistu: 9.6.2008 lehdessä osastolla Politiikka

Demarikansanedustajien vaalirahailmoituksista yli kolmessakymmenessä on yhä isoja erittelemättömiä rahapotteja. Helsingin Sanomat tarkisti Sdp:n ilmoituksista etenkin sellaisia, joissa on 10000 euroa suurempia könttäsummia.

Esimerkiksi Pirkanmaalainen Tero Rönni sai tukiyhdistykseltään 28000 euroa. Eriteltyjä summia ovat vain Auto- ja kuljetusalan liiton A

Rönni on Mäntän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Mänttään nousee Tokmanni, jonka omistaja on Kehittyvien maakuntien Suomen KMS:n rahoittaja Kyösti Kakkonen. Kytköstä kohuyhdistykseen ei löytynyt.

Rönnin tukiyhdistyksen puheenjohtaja, A Pasi Ritokoski vannoi, että Rönni ei ole saanut rahaa ainakaan KMS:ltä. Rahaa on kerätty pitkin vaalikautta ja pieniä lahjoittajia on paljon. Mäntän kaupunginjohtaja Ilkka Nikmo totesi, että "näille leveysasteille" eivät liikekeskukset tungeksi, joten Tokmannille löytyi paikka helposti.

Sdp:n ehdokkaista suurimman yksittäisen tuen sai kansanedustaja Pauliina Viitamies Mikkelistä. Hän sai työväenyhdistykseltään peräti 57300 euroa.

Mikkelin työväenyhdistys pani kaiken yhden ehdokkaan varaan, ja summan selittää yhdistyksen kiinteistöomaisuus.

Puolueosastolla on kolme liike- ja toimistohuoneistoa Mikkelin keskustassa. Niistä se kääri vuokratuloja 2005-2007 yli 140000 euroa, kertoo tilintarkastuskertomus.

Entisen puoluejohtajan Eero Heinäluoman vaali-ilmoituksesta löytyvät 30930 euron, 22230 euron ja 13010 euron könttäsummat. Suuret summat ovat seminaareista, joiden tuloista yksittäiset summat eivät ylitä 1700 euron rajaa, kampanjapäällikkö Merja Leskinen sanoo.

KMS-yhdistys sanoo antaneensa Heinäluomalle 10000 euroa, mutta Heinäluoman mukaan rahan sai puolue. Hallintopäällikkö Risto Salonen sanoo, ettei rahaa jaettu yksittäisille ehdokkaille. "Jos lähettäjällä on ollut jokin toinen tarkoitus, niin sitten on ollut."

Imatralainen Sinikka Hurskainen sai 15000 euroa Imatran Sosialidemokraatit ry:ltä. Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Ruotsalainen kertoi, että summa on peräisin yhdistyksen hallinnoimalta Imatrankoskenparras-säätiöltä. Se omistaa teatteritalon ja muita kiinteistöjä sekä osakkeita.

Sdp:n uusi varapuheenjohtaja Ilkka Kantola sai valtaosan tuestaan eli 20500 euroa Naantalin työväenyhdistykseltä. Yhdistyksen johtokunnan sihteeri Hannu Aalto kertoi, että rahat ovat peräisin muun muassa jäsenten maksamista luottamushenkilöveroista.

Puheenjohtaja Mikko Rönnholm tarkensi, että yhdistys voisi maksaa tuen "vaikka kassasta".

Satakuntalainen kansanedustaja Antti Vuolanne sai nimettömän 3000 euron lahjoituksen ja nimettömiltä yrityksiltä 14000 euroa.

Nimetöntä kolmea tonnia lukuun ottamatta yksittäiset summat olivat alle 1700 euron suuruisia. Niiden antajaa ei tarvitse lain mukaan kertoa, Vuolanne selittää.

Nimettömän lahjoituksen kanssa tuli siunaus: "Joku oli sanonut rukoilevansa kampanjan puolesta. Isäni on rovasti, ehkä tämä johtuu siitä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.