sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Näin EU-ehdokkaat rakensivat aasinsiltoja

2.6.2009 17:46 | Päivitetty: 2.6.2009 18:27

Helsingin Sanomien eurovaali-iltamissa eurovaaliehdokkaiden puhetaitoa testattiin antamalle kullekin ehdokkaalle kaksi, kolme minuuttia aikaa valmistautua puhumaan sattumanvaraisesti valitusta EU-aiheesta.

Puhe sai kestää minuutin.

Tehtävän vaikeusastetta lisäsi se, että puheeseen täytyi aina sisällyttää yksi mielivaltaisesti valittu sana.

Esimerkiksi "Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi. – Nyt ovat CAP-, LFA- ja EU:n ympäristötuet -teemaa käsittelevään puheeseen piti mahduttaa sana "hehkulamppu".

Tällaisilla aasinsilloilla EU-vaaliehdokkaat tehtävästään selvisivät:

Otsikot:

1) Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. – Nyt ovat CAP-, LFA- ja EU:n ympäristötuet

termi: Hehkulamppu

Puhuja: Minna Sirnö (vas)

"Hehkulampusta on siirrytty lediin, ja meidän lapsenlapsillakin on neljä vuodenaikaa."

2) Mitä on pankin ryöstäminen verrattuna pankin perustamiseen? – Miten EU:n rahoitusmarkkinoiden sääntelyä pitäisi kehittää?

termi: Natura 2000

Puhuja: Ukko Metsola (kok)

"Ympäristölainsäädännössä on onnistuttu ja Natura 2000 on fantastinen. Nyt uhkaavat sellaiset direktiivit, jotka uhkaavat rahoitusmarkkinoita kuin köysi hirtettyä."

3) Työtä! – EU:ssa on jo 20 miljoonaa työtöntä, ensi vuonna ehkä 30 miljoonaa.

termi: Manneken Pis

Liisa Jaakonsaari (sd)

"Pitää elvyttää, elvyttää ja elvyttää. Tarvitaan itsensä työllistämistä kuten Manneken Pis."

4) Mä joka päivä töitä teen. – Pitäisikö EU:ssa hyväksyä 48 viikkotyötunnin työaikadirektiivi?

termi: populismi

Pilvi Torsti (sd)

"Missä ongelma, sinne EU. EU:n pitää puuttua suuriin linjoihin, ei pikkuasioihin. On populismia väittää, että EU:ssa olisi vielä kurkkudirektiivejä."

5) Aave kummittelee Euroopassa – kapitalismin aave. – Onko kapitalismi tullut finanssikriisin myötä tiensä päähän?

termi: Suomen markka

Anneli Jäätteenmäki (kesk)

"Onko kapitalismi tullut tiensä päähän? On tullut, nyt tarvitaan uudet säännöt pankeille. Tänä päivänä Suomen markka on mennyttä, mutta euron myötä pystymme uuteen rahapolitiikkaan. Sen myötä markkinatalous kukoistaa."

6) Eurooppa, 2020-luvun globaali vanhainkoti. – Miten EU selviää ikääntymisen haasteista

termi: Schengen-alue

Ville Itälä (kok)

"Suomi lähti hakemaan turvallisuutta vakautta ja vaikutusvaltaa. Hoidamme myös vanhenemisen ongelmat. Schengen-alue on hieno, koska voimme vapaasti liikkua koko Euroopan alueella."

7) Velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. – Miten nämä sukulaiset saadaan kuriin – miten luottokriisin toistuminen voidaan estää?

termi: Parman kinkku

Sirpa Pietikäinen (kok)

"Parman kinkku on italialaisille tärkeä. Meillä kaikilla on omat kulttuuriset asiamme, jotka ovat meille tärkeitä. Pitää muistaa, että vakaa talous on kaiken perusta."

8) Maantieteelle emme voi mitään. – Pitäisikö Suomen Venäjä-suhteita hoitaa kahdenvälisesti vai EU:n kautta

termi: Oodi ilolle

Antti Kaikkonen (kesk)

”Maantieteelle emme voi mitään, mutta naapurien kanssa on tultava toimeen. Venäjän kanssa vääntövoimaa saadaan välillä EU:n kanssa, välillä yksin. Silloin kun yhteistyö onnistuu, silloin Helsingissä ja Pietarissa soi oodi ilolle.”

9) Suuri Saimaa, mut’ sata on hylkeitä vaan, kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan. – Pitäisikö EU:n määrätä Saimaalle kalastusrajoituksia norpan pelastamiseksi?

termi: kaksi lautasta

Esa Härmälä (kesk)

”Kukaan muu ei voi suojella norppaa kuin paikalliset ihmiset. He voivat antaa norpalle vaikka kaksi lautasta.”

10) Meidän jälkeemme vedenpaisumus? – Onko EU:n ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tekemä 20/20/20-tavoite riittävä?

termi: nuuska

Satu Hassi (vihr)

”Kun vaalikentällä kysytään, mitä mieltä olen nuuskasta, tekisi mieli vastata, että ei voi vähempää kiinnostaa. Suurin kysymyksemme on, saammeko ilmastonmuutoksen kuriin. Meidän pitää siis skarpata. Uusi energiateologia on onneksi jo olemassa ja se on vihreää kultaa.”

11) Jäähyväiset aseille? – Kansallinen puolustus, EU:n yhteinen puolustus vai puolustautuminen yhdessä Naton kanssa?

termi: halvat kännykkäpuhelut

Johanna Korhonen (sit. kesk)

”Paras keino edistää rauhaa ovat halvat kännykkäpuhelut, joilla voidaan edistää rakkautta ja ystävyyttä. EU:ssa on kysymys rauhasta, ei sodasta ja Naton kaltaisista seikkailukerhoista.”

12) Yes, we can – Mutta mitä eurooppalaiset voivat? termi: euroviisut

Satu Taiveaho (sd)

”Euroopassa on pystytty moneen, ja se on maailman onnistunein rauhan projekti. Kun meillä on energinen väki vaikuttamassa, saamme myös paremman sijoituksen euroviisuissa.”

13) One more Guinness! – Montako kertaa irlantilaisia pitää äänestyttää Lissabonin sopimuksesta, että tulos on ”oikea”?

termi: Olli Rehn

Heidi Hautala (vihr)

”Kun edellisen kerran olin Euroopan parlamentin jäsen, meillä oli loistava porukka eräässä italialaisessa ravintolassa, joka keskusteli perustuslaista. Siihen kuuluivat muun muassa Alexander Stubb ja Olli Rehn. Nyt perustuslaista on tulossa totta. Uskon että irlantilaisetkin hyväksyvät sen: One more Guinness!”

14) Suoria kurkkuja, nuuskakielto ja tervadirektiivi. – EU-byrokraatti tuntuu tietävän parhaiten, mikä on EU-kansalaiselle parasta

termi: yhteispäätösmenettely

Hannu Takkula (kesk)

”Emme tarvitse yhteispäätösmenettelyä kurkkuihin, nuuskaan ja tervaan. Tarvitaan yhteistyötä suurissa kysymyksissä.”

15) Maassa maan tavalla vai jollain muulla tavalla? – Kotouttamispolitiikan tavoitteena on maahanmuuttajien ja kantaväestön taloudellisen ja sosiaalisen aseman lähentäminen kaikilla yhteiskunnan lohkoilla.

termi: Islanti

Charly Salonius-Pasternak (r)

”Tarvitsemme yhteistä maahanmuutto-, ei kotouttamispolitiikkaa. Suomi on se maa, mikä se on.”

16) Ikkunat auki Eurooppaan! – EU-alueelle tulee vuosittain noin puoli miljoonaa laitonta siirtolaista. Pitäisikö ikkunat panna säppiin vai avata ovikin?

termi: turve

Jukka Relander (vihr)

”Yksi EU:n suurimpia haasteita liittyy maahanmuuttoon. Ne, jotka tänne tulevat täyttävät usein Hannah Arendtin määritelmän huono-osaisesta: huono-osainen on se, jonka asema paranee, kun hänet pidätetään. Emme saa pitää vain jalkoja syvällä turpeessa, vaan meidän on kohdattava myös tämä asia.”

17) EU:n perusvapaudet ovat ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus Mutta miksi ihmiset eivät liiku? Vain kaksi prosenttia EU-kansalaisista asuu muualla kuin kotimaassaan termi: pyöriäistarkkailija

Eija-Riitta Korhola (kok)

”Miten yhdistää ylevät aatteet sellaisiin arkipäiväisiin seikkoihin kuten pyöriäistarkkailijoihin. Ei saa tehdä politiikkaa unohtamatta olennaista.”

18) Turkki on osa Eurooppaa – vai onko? Onko Turkki vielä joskus EU:n jäsenmaa?

termi: Small Talk

Eva-Riitta Siitonen (kok)

”Uskokaa tai älkää, hittikysymys vaalien allan on ollut kysymys Turkista ja sen mahdollisesta EU-jäsenyydestä. Se on tullut ilmi joka small talk -tilaisuudessa. Turkin ihmisoikeuskysymyksiä ei tule katsoa sormien läpi. Pidetään Turkille ovi auki, mutta siihen menee vielä aikaa.”

19) Ich bin ein Berliner. EU on historiallisesti ennen kaikkea suuri rauhanprojekti

termi: kalakukko

Petra Paasilinna (sd)

”Kymmenen vuotta sitten puhekisoissa, joihin osallistuin, kielenä oli Japani. Se ei ollut suomalainen kalakukko, vaan amerikkalainen, joka sanoi: Ich bin ein Berliner. Ja toden totta, EU on suuri rauhan projekti.”

Raadin mukaan kolme parasta puhujaa aakkosjärjestyksessä olivat Petra Paasilinna, Sirpa Pietikäinen ja Pilvi Torsti.

”Koska miesten sarja palkitaan”, kysyi Esa Härmälä.

Toimittaja Unto Hämäläisen mukaan päätös kertoi, että miesenemistöisessä raadissa Lasse Lehtinen ja Hämäläinen eivät ole sovinisteja.

Lasse Lehtisen mukaan kyse saattoi olla myös siitä, että kukaan ei nykyään uskalla olla kunnon sovinisti, vaan pitää olla ”roskapusseja kantava jeesmies”.

.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.