sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
TIETOKULMA

Näin Mauri Pekkarisen tapaus on edennyt

10.6.2008 12:56

 7. 11. 2006. Edellisen hallituksen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk) myöntää 840 490 euron investointiavustuksen Suomi-Sohva Tehtaan hankkeelle Kajaaniin. Virkamiehet ovat valmistelleet päätöksen ja puoltavat avustuksen myöntämistä.

 23.12. 2006. Pekkarinen käy samaan konserniin kuuluvassa Suomi Soffa SSF:n Vantaan myymälässä ja keskustelee yrityksen johdon kanssa huonekaluteollisuuden ajankohtaisesta tilanteesta ja kuluttaja-asioista.

 Tammikuun alku 2007. Tapani Yli-Saunamäki ottaa yhteyttä ja kertoa Pekkariselle Kehittyvien Maakuntien Suomi-hankkeesta, jossa on tarkoitus tukea yritysmyönteisten ehdokkaiden vaalityötä. Pekkarinen kertoo hänen tukiyhdistyksensä rahoittavan vaalityön vain taulukaupalla ja/tai seminaarimaksuilla ja että tukea ei oteta sellaisilta yrityksiltä, jonka asioita on ollut Pekkarisen ratkaistavina tai ovat tulossa ratkaistaviksi lähiaikoina.

 Helmikuun alku 2007. Kehittyvien Maakuntien Suomi ostaa Pekkarisen tukiyhdistyksen tauluja 10 000 eurolla ja samoihin aikoihin Suomi-Soffa SSF Oy 5000 eurolla. Pekkarisen arvion mukaan Suomi-Soffa SSF ostaa taulut Yli-Saunamäen kehotuksesta. Pekkarinen on ainoa ehdokas, jota Suomi-Soffa tukee suoraan. Sen lisäksi yhtiö antaa 15 000 euroa Kehittyvien Maakuntien Suomelle jaettavaksi eri ehdokkaille.

 18.3. 2007 Pekkarinen valitaan kansanedustajaksi Keski-Suomesta kahdeksannen kerran.

 19.4. 2007 Pekkarinen nimitetään kauppa- ja teollisuusministeriksi, myöhemmin elinkeinoministeriksi.

 12.5. 2007 Pekkarinen antaa oikeusministeriölle selvityksen vaalirahoituksestaan. Vaalibudjetin koko on runsaat 48 000 euroa, josta ulkopuolista tukea on noin 40 000 euroa. Pekkarinen ei mainitse Kehittyvien Maakuntien Suomen ja Suomi-Soffan avustusta erikseen. Ne ovat hänen suurimpia tukijoitaan. Niiden antaman tuen osuus on runsas kolmannes ulkopuolisista avustuksista.

 6.8. 2007 Pekkarinen käy vihkimässä Suomi-Sohvan Tehtaan laajennusosan Kajaanissa. Paikalla on yhtiön johto ja Tapani Yli-Saunamäki.

 23.5. 2008 Pekkarinen muistaa, että hän on myöntänyt Suomi-Sohvan Tehtaan hankkeelle investointitukea. Hänen oman ilmoituksensa mukaan hän ei ole muistanut koko asiaa puoleentoista vuoteen. Pekkarinen ryhtyy selvittämään asiaa ja puhuu siitä pääministeri Vanhaselle. Muuten asia salataan.

 27.5. 2008 Pekkarinen täydentää vaalirahoitusilmoitustaan ja kertoo Kehittyvien Maakuntien Suomen ja Suomi-Soffan tukirahoista.

 30.5. 2008 Pekkarinen käy kertomassa tapahtumista oikeuskansleri Jaakko Jonkalle. Pekkarinen kertoo asiasta suullisesti ja antaa myöhemmin muistion.

 4.6. 2008 Oikeuskansleri kertoo Pekkariselle, että hän ei näe moitittavaa Pekkarisen toiminnassa. Pekkarisen julkistaa oikeuskanslerin suullisen kannanoton ja kertoo olleensa valmis eroamaan ministerin paikalta, jos moitteita olisi tullut. Pekkarinen lupaa palauttaa Suomi-Soffalle 5000 euron taulurahat.

 10.6. 2008 Oikeuskansleri Jonkka julkistaa päätöksensä kirjalliset perustelut. Hän uskoo Pekkarisen kertomusta muistamattomuudesta. "Pidän uskottavana Pekkarisen esittämää kuvausta siitä, mitä tilanne on päässyt syntymään."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.