sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TIETOKULMA

Näin tutkittiin

4.10.2007 23:00

 Suomen Gallup tutki Helsingin Sanomien toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista maahanmuuttajiin ja niin sanottuun Kiina-ilmiöön.

 Tutkimus toteutettiin tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina 19.–27. syyskuuta. Haastatteluja tehtiin 1 003.

 Otos edustaa maan 15 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Otos toteutettiin monivaiheisena ositettuna otantana.

 Virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

 Kysymyksiä oli kolme:

 "Suomessa on ulkomaalaista noin kaksi prosenttia koko väestöstä. Mitä mieltä olette, pitäisikö Suomen ottaa lisää maahanmuuttajia?"

 "Muiden kuin pohjoismaiden, Sveitsin ja EU-maiden kansalaisten työnteko Suomessa edellyttää yleensä työlupaa. Nykyisen työlupakäytännön mukaan ulkomaalainen ei saa työlupaa, jos hänen ammattialalleen on saatavissa suomalaista työvoimaa. Tulisiko tästä harkinnasta luopua ja saattaa kaikki ulkomaalaiset samalle viivalle suomalaisten kanssa työnhaussa?"

 "On erilaisia näkemyksiä siitä, miten Suomen pitäisi reagoida niin sanottuun Kiina-ilmiöön eli työn ja tuotannon siirtymisen halvemman työvoiman maihin. Kumpi seuraavasta kahdesta vaihtoehdosta on lähempänä näkemystänne asiasta?

Töiden ja tuotannon siirtymistä halvemman työvoiman maihin pitää ehkäistä muun muassa edistämällä työnhakijoiden maahanmuuttoa halvan työvoiman maista Suomeen.

Töiden ja tuotannon siirtyminen halvemman työvoiman maihin pitää hyväksyä ja keskittyä lähinnä sellaisiin tuotteisiin, joissa kilpailukyky sallii korkeammat työvoimakustannukset."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.