sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Näin veroesitykset osuisivat suomalaisiin

21.12.2010 14:10

Verotuksen uudistamista pohtineen työryhmän esitykset toisivat toteutuessaan useita konkreettisia muutoksia suomalaisten arkeen. HS kokosi muutamia keskeisiä kohtia.

 Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä putoaisi nykyisestä 3 000 eurosta 2 300 euroon.

 Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta pudotettaisiin viisi prosenttiyksikköä vuosittain. Pitkällä tähtäimellä vähennyksestä luovuttaisiin kokonaan.

 Energia- ja ympäristöveroista korotukset kohdennettaisiin ajoneuvoveron perusveroon, kuluttajasähkön veroon sekä liikenne- ja lämmityspolttoaineiden polttoaineveroon.

 Pientalon sähkölämmitystä ryhmän esittämä korotus nostaisi 50 euroa vuosittain. Ajoneuvoveron korotus maksaisi noin 80 euroa lisää vuodessa auton päästöjen mukaan. Polttoaineveron korotus nostaisi bensiiniauton kuluja 70 euroa vuodessa ja dieselauton 50 euroa vuodessa.

 Tähtäimessä ovat myös terveyden kannalta haitalliset tuotteet, joissa hinnankorotukset olisivat rajuja. Esimerkiksi virvoitusjuomien veroa ryhmä esittää kaksinkertaistettavaksi. Sillä kerättäisiin valtion kirstuun 70 miljoonaa euroa.

 Perintöverotusta ryhmä esittää kiristettäväksi hyvin suurien perintöjen osalta, jossa otettaisiin käyttöön uusi 16 prosentin verokanta. Muuten perintö- ja lahjaverotuksessa nostetaan rajoja, jolloin 10 ja 13 prosentin verokantoja aletaan soveltaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.