sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Niinistö: Eduskunta selvittää kulukorvausten tulkinnanvaraisuuden

3.2.2009 16:00

Sauli Niinistö

Sauli Niinistö

Eduskunnan kansliatoimikunta selvittää kansanedustajien kotipaikkaa ja kulukorvauksia koskevat tulkinnanvaraisuudet euroedustaja Hannu Takkulan (kesk) kotipaikkaa koskevan oikeuden päätöksen vuoksi, arvioi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok).

Kansliatoimikunnan on syytä hankkia selvitykset mahdollisesti tulkinnanvaraisista kotipaikoista, juuri uudestaan puhemieheksi valittu Niinistö katsoi. Toinen varapuhemies Johannes Koskinen (sd) arveli jopa, että selvitys voisi johtaa puuttumiseen jo maksettuihin kulukorvauksiin. Tähän Niinistö ei halunnut ottaa kantaa.

Niinistön linjaus oli, että eduskunta noudattaa kulukorvauksissaan ihmisten virallisesti rekisteröityä kotipaikkaa. Tämän voisi hänen mielestään ehkä kirjoittaa suoraan auki kansanedustajien palkkioita ja kulukorvauksia koskeviin ohjeisiin, mutta muuta muutosta eduskunnan päässä ei aiheutuisi.

Niinistö huomautti kuitenkin, että Takkulan tapaus todennäköisesti aiheuttaa muita vastaavia juttuja, joissa ihmisten kotipaikkoja oikeuden päätöksellä vaihdetaan. Jos sellaiset ratkaisut koskisivat kansanedustajia, se aiheuttaisi sitten automaattisesti muutosta heidän kulukorvauksiinsa.

Takkula menetti oikeuden päätöksellä paikkansa Rovaniemen kaupunginvaltuustossa, koska hänen arvioitiin tosiasiassa asuvan Turussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.