sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Niinistö arvostelee hallituksen talouspolitiikkaa utopistiseksi

4.12.2007 6:05

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) arvostelee hallituksen talouspolitiikkaa hiekalle rakennetuksi. Niinistö sanoo Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että hallitus maalaa tietoisesti taloudesta liian hyvän kuvan. Erityisen huolestuttavana hän pitää sitä, ettei hallituksen näkemystä kritisoida. Niinistön mukaan oppositio näkee tulevaisuuden vielä ruusuisempana.

Entisen valtiovarainministerin mielestä ongelma luotiin jo silloin, kun hallitus kirjasi ohjelmaansa, että se tavoittelee talousennusteita selvästi vahvempaa talouskasvua.

"Hallitus ei ole sinällään antanut vääriä tietoja, koska ekonomistien tekemät oikeatkin arviot papereista löytyvät. Ongelma on siinä, että hallitus ohitti ne uskomalla kauniimpaan tulevaisuuteen."

Jos tavoite ei toteudu, täytyy valtion ottaa Niinistön mukaan velkaa jo vaalikauden lopulla. Niinistö pitää tätä huolestuttavana. Hallituksen alkuperäisen tavoitteen mukaan silloin piti olla ylijäämää, jolla varaudutaan ikääntymisen aiheuttamiin kustannuksiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.