3.1.2009 9:06 | Päivitetty: 3.1.2009 18:14
Jenni Haukio ja Sauli Niinistö vihittiin Porissa.
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, 60, meni lauantaina naimisiin kokoomuksen viestintäpäällikön Jenni Haukion, 31, kanssa Reposaaren kirkossa.
Häistä kertoi lauantain Ilta-Sanomat. Pari oli seurustellut jo kaksi vuotta, mutta etukäteen seurustelusta tiesi vain hyvin harva. IS:n mukaan hääpaikka oli etukäteen salattu jopa häävierailta, joita oli nelisenkymmentä.
Edes kokoomuksen kansanedustajista tai esimerkiksi Niinistön entisistä avustajista monikaan ei tiennyt häistä etukäteen. Myös kokoomuksen puoluetoimistossa, Haukion läheisimpien työtovereiden parissa, moni yllättyi.
Aiemmin suomalaisista huippupoliitikoista on mennyt yllättäen naimisiin esimerkiksi presidentti Tarja Halonen, jonka suhde Pentti Arajärveen oli kuitenkin ollut pitkään julkinen. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) puolestaan on aiemmin yrittänyt salata suhteitaan, mutta epäonnistunut siinä.
Haukio on työskennellyt kokoomuksen viestintäpäällikkönä puolisentoista vuotta. Sitä ennen hän toiminut Satakunnan kokoomuksen toiminnanjohtajana ja julkaissut kaksi runokokoelmaa.
Niistä Paitasi on pujahtanut ylleni(1999) julkaistiin, kun Haukio voitti Runo-Kaarina-kilpailun. Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata -teoksen (2003) kustansi Savukeidas. Haukio on myös Turun yliopiston valtio-opin jatko-opiskelija.
Hän on ilmoittanut harrastuksikseen muun muassa lintujen ja saariston tarkkailun kesäisin, kalastuksen ja pop-antiikin. Niinistö tunnetaan muun muassa kukka- ja rullaluisteluharrastuksistaan.
Myös Niinistö on julkaissut kaksi kirjaa, molemmat Teoksen kustantamina: Viiden vuoden yksinäisyys(2005) ja Hiljaisten historia(2007). Molemmissa hän käsittelee muun muassa elämän haurautta: ensimmäisessä ensimmäisen vaimonsa kuolemaa ja toisessa muun muassa tsunamikokemuksiaan.
Haukio on kotoisin Porista ja Niinistö Salosta.
Haukio aikoo pitää oman sukunimensä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|