sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
HS-GALLUP

Niukka enemmistö pitää hoitajien palkankorotuksia sopivina

29.9.2007 0:05

Niukasti yli puolet kansalaisista pitää kuntatyönantajan palkkatarjousta hoitajille sopivana.

Suomen Gallupin Helsingin Sanomille tekemän kyselyn mukaan palkkatarjousta piti sopivana 54 prosenttia kansalaisista. Liian pienenä sitä piti neljä kymmenestä kansalaisesta, liian suurena vain 5 prosenttia.

Naiset olivat enemmän sitä mieltä, että korotus on riittämätön. Naisista 43 prosenttia piti summaa liian pienenä, miehistä 34 prosenttia oli tätä mieltä.

Vasemmistoliiton ja keskustan kannattajat olivat vankimmin sitä mieltä, että kuntatyönantaja tarjosi tarpeeksi. Kriittisimpiä olivat Sdp:n ja vihreiden kannattajat.

HS-Gallupissa kysyttiin myös, onko hoitajille tarjottu kuoppakorotus eli niin sanottu tasa-arvolisä riittävä. Hoitajajärjestöt ovat laskeneet, että tasa-arvolisä toisi vajaat 50 euroa kuussa lisää hoitoalan palkkojen jälkeenjääneisyyden kuromiseksi umpeen.

Lähes kuusi kymmenestä piti summaa riittämättömänä, vajaat neljä kymmenestä riittävänä. Tutkimuksessa ei kysytty, onko viisikymppiä liian suuri kuoppakorotus.

Taas naiset olivat tyytymättömämpiä kuin miehet: naisista 61 prosenttia piti summaa liian pienenä, 35 prosenttia tarpeeksi suurena. Miehistä 50 euroa riitti 40 prosentille, 54 prosentille ei. Hoitoala on naisvaltainen.

Kriittisimmin kuoppakorotuksen kokoon suhtautuivat vasemmistoliiton kannattajat, tyytyväisimpiä olivat keskustan kannattajat.

Hallituksen lupaamaan 150 miljoonaan euroon vuodessa oli tyytyväinen joka toinen, tyytymättömiä oli neljä kymmenestä. Liian suurena sitä piti vain 4 prosenttia kansalaisista.

Naiset ovat tähänkin hivenen tyytymättömämpiä kuin miehet. Naisista 47 prosenttia piti hallituksen vastaantuloa sopivan kokoisena, 39 prosenttia riittämättömänä.

Miehistä 52 prosentin mielestä hallituksen lupaama summa oli tarpeeksi, 36 prosentin mielestä liian pieni.

Selvästi tyytymättömimpiä hallituksen panokseen olivat vasemmistoliiton kannattajat, joista lähes jokainen piti summaa liian pienenä. Myös Sdp:n kannattajista lähes puolet piti summaa riittämättömänä.

Hallituspuolueiden keskustan, kokoomuksen ja vihreiden kannattajista vain noin kolmannes piti summaa liian pienenä, lähes 60 prosenttia tarpeeksi suurena.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.