12.6.2009 0:04
Kiinteistöpalvelukonserni Nova Group katsoo, että sillä ei ole ollut syytä salata sen enempää kuin tuoda julkisuuteen Menestyvä Suomi ry:lle maksamiaan tukia.
Yhtiö sanoo tiedotteessaan, että sen tietojen mukaan poliittisten puolueiden tai niitä lähellä olevien yhdistysten tukeminen ei ole väärin tai lain vastaista. Yhtiön mukaan sen linjaan ei ole kuulunut myöskään esimerkiksi kulttuuritapahtumien ja urheiluseurojen tukemisesta tiedottaminen.
Nova Group ilmoittaa pitävänsä erikoisena sitä, että MTV3 on saanut käsiinsä yhtiöiden sisäisen luottamuksellisen muistion. Se epäilee, että tiedot on toimitettu julkisuuteen laittomasti.
Nova Group kommentoi tiedotteessaan myös rahavaikeuksiensa suhdetta poliittisille puolueille maksamiinsa isoihin tukiin. Sen mukaan talousvaikeuksien taustalla oleva maailmanlaajuisesti heikentynyt taloustilanne ei ollut kenenkään nähtävissä vuonna 2007, kun yhtiö muun muassa osti 125 000 eurolla pääsylippuja keskustan seminaareihin.
Korhonen valmis julkistamaan kaikki vaalirahat 13.6.2009
Vanhanen pyytää tarkan selvityksen Nova Groupin rahoista 13.6.2009
Keskustan hallintopäällikkö: Aution vaalituki oli korvaus juontokeikoista 12.6.2009
Yle: Vanhanen ei tiennyt vaalituen suuruudesta 12.6.2009
Vaalirahakohu alkoi Kallin möläytyksestä 11.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Päivitetty 16:45
Kotimaa | Päivitetty 14:49
Kotimaa | Päivitetty 14:16
Kotimaa | Päivitetty 17:29