16.6.2009 15:36
Vaalirahoitusta jakanut Nova Group velkaantui viime aikoinaan moneen suuntaan. Eri velkojien saatavat vaihtelevat Herättäjäyhdistyksen 33 eurosta Uudenmaan veroviraston 678 856 euroon. Yhteensä velkoja jäi yli viisi miljoonaa ja periviä tahoja 232.
Eilen maanantaina Helsingin Sanomat tavoitti yrityksen tyhjin käsin jääneistä velkojista neljä.
Finanssikriisin jo alettua Nova Kiinteistökehitys uskoi varaa olevan vielä sentään lehden tilaamiseen.
"Näköjään lokakuussa 2008 on tilattu meidän Hengellinen kuukauslehti. Sitten sen lähettäminen tietysti äkkiä loppui, kun maksua ei kuulunut", kertoo Herättäjäyhdistyksen työntekijä Hanna Maunula.
Astetta suurempi velkoja on savonlinnalainen hotelli Hospitz. Viimeheinäkuinen oopperareissu jätti jälkeensä 7 923 euron hotellilaskun, jota ei tulla koskaan maksamaan.
Monikymmenhenkistä ryhmää isännöi Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo. Tappion kirjannut hotellinjohtaja Veijo Kuitunen puolustaa vieraitaan.
"Rahat kun loppuu, ne loppuu. Aikaisemmin heidän kanssaan ei ollut mitään ongelmia."
Kuitusen mukaan yritysten laskut lähetetään monesti jälkeenpäin.
"Ei me ruveta ovella taskuja tutkimaan. Sitten jos otetaan erikoismenua ja muuta, niin kasvaahan se lasku."
Ehkä lähimpänä yrityksen johtoa oleva velkoja on pesäpallojoukkue Hyvinkään Tahkon Junioritahko, jolle yritys jäi velkaa 4 000 euroa 2008 keväällä sovitusta tuesta. Toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki on pesäpallomiehiä.
Sovittuun tukeen ei liittynyt vastineita, kuten mainontaa. Lasku ehdittiin kuitenkin lähettää.
"On se tosi harmi. Se on iso raha juoniorijoukkueelle. Toisaalta hienoa, että halusivat yrittää tukea", Junioritahkon puheenjohtaja Tuovi Aho sanoo
Lopulta Nova Groupin konkurssia haki Verohallinto. Verottaja ei saa kommentoida velallisten asioita ilman heidän suostumustaan. Mittaluokasta he voivat kuitenkin puhua.
"Kyllä joskus jää isompiakin miljoonaluokan velkoja, kun on isojen yritysten konkursseista kyse. Ei näin isoja kuitenkaan joka vuosi satu", kommentoi verojohtaja Keijo Päivinen Uudenmaan perintäyksiköstä.
Päivisen mukaan liki 700 000 euron verovelka ehtii syntyä isolla firmalla ennen kuin verottaja pääsee väliin, koska maksukehotuksesta ulosottoon menee pari kuukautta. Yritykset maksavat veroja oma-aloitteisesti tietyin väliajoin. Niiltä ei oteta yksityishenkilölle tuttua ennakkoperintää.
Helsingin kauppakorkeakoulun professori Heikki Niskakangas pitää Nova Groupin velkaantumista "ymmärrettävänä joskaan ei välttämättä hyväksyttävänä".
"Tämä lama tuli aivan poikkeuksellisen nopeasti. Vielä viime kesänä kiinteistöalan näkymät olivat aivan toiset", hän sanoo.
Professorin mukaan on tyypillistä, että konkurssiuhan alla yritys jättää maksamatta kaikki muut laskut paitsi veronsa. Verottaja on näet hanakin taho hakemaan yrityksiä konkurssiin.
Niskakankaan mukaan Nova Group ei ollut nousukauden edustusrahankäytössään mikään poikkeus, vaikka suurin osa Suomen firmoista vetääkin tiukkaa linjaa. Nova Group jäi esimerkiksi Alkolle velkaa yli 13 000 euroa.
"Yleensä siinä on johtavana pyrkimyksenä hyvien suhteiden luominen. Toisaalta siinä on myös sitä, että tykätään lähteä bisneskavereiden kanssa Lappiin tai Savonlinnaan viettämään ylellistä elämää. Joskus nämä kaksi tavoitetta sekoittuvat."
Vanhanen piti valehtelusyytöksiä sopimattomina 17.6.2009
Sdp: Vanhanen kompuroi vaalirahojensa kanssa 17.6.2009
Keskustakansanedustajien luottamus Korhoseen horjuu vaalirahojen takia 16.6.2009
Vanhanen myönsi tavanneensa keskustan suurtukijat ennen vaaleja 16.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi