sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Nuoren kansanedustajan eläkkeen hinta yli miljoona euroa

6.11.2009 10:23

teemu kuusimurto

Janina Andersson (vihr) kertoo joutuneensa tahtomattaan kansanedustajien eläkkeiden mannekiiniksi. Andersson huomauttaa, että hänen kansanedustajakauttaan on vielä puolitoista vuotta jäljellä, eikä hän vielä ala etsiä töitä eikä siten tiedä, nostaisiko sopeutumiseläkettä. "Mielelläni tulisin takaisin eduskuntaan vaikka 2015 tai 2019, mutta nyt vain on elämäntilanne sellainen, että haluan jäädä pois." Anderssonilla on kaksi teini-ikäistä poikaa, joiden kanssa hän haluaa viettää enemmän aikaa.

Kansanedustaja ansaitsee hulppean sopeutumiseläkkeen lyhyessä ajassa. Kun eläke karttuu neljä prosenttia vuodessa, enimmäismäärän saavuttaminen kestää 15 vuotta.

Edustajan eläke karttuu monta kertaa nopeammin kuin tavallisella kansalaisella.

"Keskipalkkainen suomalainen ei pääse siihen eläketasoon, vaikka tekisi töitä 50 vuotta", sanoo kehityspäällikkö Marjukka Hietaniemi Eläketurvakeskuksesta (ETK). Keskipalkka on runsaat 2 900 euroa kuussa.

Eduskunnan tämän kauden jälkeen jättävä Janina Andersson (vihr) voisi halutessaan saada neljän kauden eli 16 kansanedustajavuoden jälkeen liki 4 000 euron sopeutumiseläkkeen. Andersson on silloin 40-vuotias.

Anderssonin saama eläke olisi huikea työsuhde-etu, sillä hänen eläkkeensä arvo on yli miljoona euroa, mikäli työnantaja hankkisi sellaisen yksityiselle työntekijälle eläkeyhtiöstä.

Helsingin Sanomien pyynnöstä kaksi eläkeyhtiön asiantuntijaa arvioi, kuinka paljon tämän kokoinen 40-vuotiaalle naiselle hankittu elinikäinen eläke maksaisi Suomessa yleisesti eläkesäätiöissä käytössä olevien laskuperusteiden ja taulukon mukaan.

Kertamaksu olisi yksityisessä eläkeyhtiössä työskentelevän asiantuntijan mukaan 1,1 miljoonaa euroa, jos korkokantana on 3,5 prosenttia. Vähintään miljoonan euron summaan päätyi laskuissaan myös toisessa eläkeyhtiössä toimiva asiantuntija.

Kansanedustajaeläkkeen ero tavallisten palkollisten eläkekertymiin ja -palkkoihin on huima.

Eläketurvakeskuksen HS:lle tekemän laskelman mukaan tavallisella ihmisellä voi mennä suurellakin palkalla jopa 40 vuotta eli koko työura 4 000 euron kuukausieläkkeen saavuttamiseen.

Palkan pitäisi työuran loppupuolella olla yli 7 000 euroa.

Jos tavallinen kansalainen pyrkisi Anderssonin tapaan 16 vuodessa 4 000 euron eläketasolle, kuukausipalkan pitäisi olla loppuvuosina jopa 20 000 euron luokkaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.