30.9.2009
Suomalaiset Isaf-joukot partioivat Mazar-i-Sharifissa elokuussa. Suomella on Afganistanissa noin kaksisataa rauhanturvaajaa, joista noin puolet lähetettiin turvaamaan vaaleja.
Puolet suomalaisista kannattaa joukkojen pitämistä Afganistanissa.
Näin siitä huolimatta, että suomalaisten vastuualueella Afganistanissa on
sattunut viime kuukausina useita vaarallisia yhteenottoja.
Noin kolmannes kansasta vetäisi joukot pois mahdollisimman pian, ja 16 prosentilla ei ole mielipidettä asiasta.
Näkemykset käyvät ilmi Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämästä tuoreesta kyselystä.
Naisten ja miesten mielipiteet eivät juuri eroa toisistaan.
Sen sijaan eroja ilmenee nuorten ja varttuneempien välillä: Yli 50-vuotiaat suhtautuvat operaatioon huomattavasti nuoria kriittisemmin, ja 65 vuotta täyttäneistä lähes puolet vetäisi joukot pois.
Nuoret puolestaan ovat todennäköisimmin sitä mieltä, että rauhanturvaajien on syytä pysyä Afganistanissa niin kauan kuin on tarvetta. Vastaajista nuorimmista, 15-24-vuotiaista, vain 22 prosenttia kannattaa suomalaisjoukkojen vetäytymistä. 25-34-vuotiaista peräti 59 prosenttia haluaa pitää joukot Afganistanissa.
Sitä, että nuoret kannattavatus kriisinhallintaoperaatiota, saattaa selittää "solidaarisuuden tunne" kansainvälistä yhteisöä ja muuta Eurooppaa kohtaan, arvelee komentaja Juha-Antero Puistola Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta. "Olisiko mahdollista, että uusi sukupolvi on kasvanut eurooppalaiseksi sukupolveksi? Vanhempi sukupolvi ajattelee, että Suomi seisoo omilla jaloillaan ja luottaa kansakuntana itseensä."
Puistola selittää kriisinhallintajoukkojen saamaa kannatusta sillä, että suomalaiset luottavat vankasti päättäjiin. Kannatukseen vaikuttaa myös Suomen pitkät perinteet rauhanturvaoperaatioissa. Monilla on myös henkilökohtaista kokemusta rauhanturvaamisesta.
Varsinkin kokoomuksen kannattajat haluavat operaation jatkuvan. Heistä 70 prosenttia haluaa suomalaisjoukkojen pysyvän toimialueella. Myös perussuomalaisten ja vihreiden äänestäjien enemmistö ajattelee näin.
Sosiaalidemokraattien kannattajien näkemykset noudattelevat kaikkein eniten koko väestön mielipidettä. Vasemmiston kannattajista enemmistö vetäisi joukot pois.
Suuri osa vastaajista, 44 prosenttia, totesi, että joukkojen tulee olla Afganistanissa niin kauan kuin niille on tarvetta. Vastauksen suosiota selittänee osittain sen helppous.
"Se on ollut helppo vastaus sikäli, ettei ole tarvinnut ottaa aikamääriin kantaa", sanoo toimialajohtaja Juhani Pehkonen Suomen Gallupista. Vastaus ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että joukot haluttaisiin pitää Afganistanissa yli kymmenen vuotta, Pehkonen arvioi.
Vaikka pääosa vastaajista kannattaa operaation jatkamista, useimmat eivät usko Suomen keskeisten tavoitteiden toteutuvan Afganistanissa. Tavoitteina ovat olleet demokraattinen jälleenrakennus ja ihmisoikeuksien edistäminen.
Enemmistö pitää niiden saavuttamista melko epätodennäköisenä ja 12 prosenttia ei usko niiden toteutumiseen lainkaan.
Pehkonen ei näe ristiriitaa operaation kannatuslukemien ja sen tuloksiin uskomisen välillä. "Tämä kertoo mielestäni vain siitä, että ihmiset ovat järkeviä ja ajattelevat, että jotakin pitää ainakin yrittää tehdä."
Myös Puistolan mukaan tulokset vain osoittavat sen, että suomalaiset ymmärtävät, kuinka vaikea operaatio on.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi