sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Nuorisosäätiön pomo: Kyllä poliitikkoja voi tukea

22.9.2009 2:00

Keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Seppo Pyykkönen ei myönnä, että säätiö olisi antanut vaalitukea pääministeri Matti Vanhaselle (kesk) ja muille keskustapoliitikoille väärin perustein.

"Säätiön peruskirjassa ei ole mainintaa poliitikkojen tukemisesta, mutta tulkitsen säätiön toiminta-ajatusta niin, että voimme tukea niiden poliitikkojen vaalityötä, joiden tiedämme ajavan säätiön toiminta-ajatuksen mukaista asiaa", Pyykkönen muotoili.

Hän korosti säätiön tukeneen Vanhasta entisenä pitkäaikaisena säätiön hallituksen puheenjohtajana. Säätiö on tukenut myös nykyistä puheenjohtajaansa, kansanedustaja Antti Kaikkosta (kesk).

Nuorisosäätiö on ottanut tukirahat nuorisoasuntoja isännöivän yhtiön maksamista osingoista. Yhtiöllä ei ole muita asiakkaita kuin säätiön asunnot, joten käytännössä rahat ovat peräisin nuorisoasuntojen asukkaiden vuokrarahoista.

Helsingin kiinteistöviraston asuntotoimiston ja Valtion asumisen rahoituksen ja kehittämisen keskuksen virkamiehet pitävät Nuorisosäätiön perimiä vuokria kalliina.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.